VUOSIPÄIVÄ

Tänään on se päivä. Päivä jonka yli haluaisin nukkua, unohtaa kaiken. 

2 vuotta sitten meille syntyi enkelivauva. Olen katsellut kelloa ja elänyt tapahtumia uudelleen. Silti osa tapahtumista on vieläkin sumussa ja en edes muista kenelle läheisistä soitin ensimmäiseksi, kertoakseni että vauva on kuollut.

Siitä alkoi sellainen shokin ja suuren surun matka. Elämäni pahin painajainen.

Me niin paljon odotettiin, että saataisiin jouluvauva 2014 kotiin, mutta asiat muuttuivat kuukausi ennen laskettua aikaa. Synnytystarinan voit lukea tästä.

Kaunista syntymäpäivää Eemeli, ikävä on niin suuri.

"Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni
voi istua lumihiutaleille,
liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni."

SYYSKUU

Marraskuu 2014

Miltä tuntuu, kun Kerttu kasvaa ja Eemeli on aina poissa? Sitä en osaa edes sanoin kertoa. 

Välillä olen itkenyt ihan sitäkin, että me ei edes puettu Eemelille vaippaa. Eikä me itse puettu hänelle vaatteita. Se shokkitila oli niin valtava, että silloin näitä ajatuksia ei tullut edes mieleen.

Toivoisinkin, että kätilöitä kannustettaisiin näissä kohtukuolema-tilanteissa enemmän kertomaan vanhemmille mitä he voivat tehdä. 
Kertoa, miten tärkeäksi muodostuvat ne pienet hetket kuolleen vauvan kanssa. 

Me pidimme Eemeliä sylissä, otimme valokuvia. Hyvästelimme niin.

Ne ovat erittäin tärkeitä muistoja.

Tietysti näin jälkikäteen sitä miettii, että oltaispa otettu enemmän kuvia Eemelistä ja meistä yhdessä. Toki nuokin kuvat mitkä ovat sinisessä albumissa, ovat kultaakin kalliimpia. Se albumi sisältää pienen ihmisen lyhyen elämän, ensimmäisestä ultrakuvasta hautajaisiin.

Kerttu on kyllä meille niin rakas, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Aika menee niin nopeasti ja tässä kuussa Kerttu täyttää  jo 6kk! 

Tiistaina käytiin viemässä Eemelille nimipäiväkukat ja samalla istutin haudalle syyskukkia. Kyllä me aiotaan sitten aikanaan kertoa myös Kertulle, että hänellä on tuolla jossain isoveli. 

HEINÄKUU

Voi hurja miten nopeasti on taas aika mennyt ja blogi on melkein kokonaan unohtunut. Aina on pitänyt tänne tulla jotain kertomaan, mutta sitten olen keksinyt muuta tekemistä tai Kerttu on herännyt uniltaan. Meidän elämää voi seurata instagramissa @sonjakarkki.  Jostain syystä instagram-kuvat eivät enää päivittyneet blogin sivupalkkiin, joten päätin poistaa kyseisen palkin kokonaan. Mutta nyt niihin kuulumisiin.

Meille kuuluu hyvää! Kerttu painaa jo yli 6kg ja on jo 60,5cm pitkä (3kk mitat). 

4 kk mitat saadaan taas 19.7. Hymyjä satelee aamusta iltaan ja Kerttu viihtyy tosi hyvin leikkimatolla. Tarraa hyvin jo leluihin kiinni, mutta ei vielä jaksa pidellä leluja käsissään. 

Päätä kannattelee tosi hyvin ja välillä ihan hirvittää, kun toinen on niin tarkkaavainen ja jämäkkä. 

Mahallaan viihtyy myös hyvin ja Kerttu kertoo myös hyviä juttuja.

Laitettiin myös meidän asunto myyntiin! Katsotaan nyt kauanko myymiseen menee aikaa. Eilen oli ensimmäinen näyttö ja ainakin yksi ihminen kävi asuntoa katsomassa. Tosin sehän ei vielä kerro mitään...

On outoa olla kahden lapsen äiti. Toinen on aina poissa ja toisen me saimme pitää. 

Tilasin jokunen aika sitten täältä korun, jossa on lapseni nimet ja syntymäkuukauden kivi. Eemelillä keltainen topaasi ja Kertulla akvamariini. 

Pelkään todella paljon sitä, että me menetään Kerttu. Kerttu nukkuu yöt hyvin, välillä nukkuu jopa 6-8 tuntia putkeen, niin mun on pakko öisin herätä ja kokeilla että Kerttu hengittää. Pelkään sitä päivisinkin. 
Eemelin kuolema jätti näitä pelkotiloja. 

Nuo pelkotilat varmasti väistyvät ajan kuluessa. Silti yritän nauttia joka hetkestä, vielä kun Kerttu on vauva. Koska tämäkin aika sieltä maaliskuusta tähän on mennyt niin nopeasti, että ihan hirvittää. 

NIMIÄISET

Viime lauantaina 14.5 me juhlittiin tytön nimiäisiä!

Vieraita oli n.20, haluttiin pitää pienet juhlat. Molemmilla on paljon sukua, joten äkkiä juhlat olisivat paisuneet liian isoiksi. 

Vieraat saivat arvata tytön nimeä. Sinne tulikin tosi ihania veikkauksia.

Äitini, tytön mummi lauloi todella kauniisti Laila Kinnusen kehtolaulun. Meinasinkin heti jo ruveta itkemään, meni kyllä niin tunteisiin. Ja meni muillakin.

Olin leiponut juhliin kinuskikakun, mansikkajuustokakun, tiikerikakun ja tex-mexpiirakan. Tarjolla oli myös mummin tekemää voileipäkakkua ja toisen mummin tekemää salaattia. Lisäksi oli vaaleanpunaisia keksejä ja geisha-suklaata.

Meidän rakkaan tytön nimeksi tuli Kerttu Elisa. 

Ylihuomenna mennään taas neuvolaan ja eilen tuli jo 2kk täyteen ja minäkin täytin eilen 27! 

Arki sujuu mukavasti ja hymyjäkin satelee.

Ihanin pikkusisko, Kerttu.

KUULUMISIA

Meneepäs tämä aika nykyään tosi nopeasti! Siispä hieman kuulumisia.

Meillä menee siis hyvin. Tyttö kasvaa hurjaa vauhtia, viime viikolla neuvolassa painoa 4270g ja pituutta 54cm. Öisin heräillään yleensä 2 kertaa syömään, ainakin vielä. Kunnollista päivärytmiä ei vielä ole, nukutaan kun nukuttaa ja seurustellaan siinä välissä. Leikkimatolla jaksaa olla jonkin aikaa yksin, saan silloin itse tehtyä aamutoimet. Vaikka ollaan kaksin arkisin kotona, niin päivät menee tosi nopeasti. Ihan huomaamatta kello onkin jo 14 ja sitten odotellaan isukkia kotiin!

Nimiäisiä meillä vietetään 14.5. 

Oon niin helpottunut, että odotusaika on viimein ohi. Pieni osa musta ei maaliskuun alussa vielä uskonut, että saadaan tämä tyttö kotiin asti, elävänä. Miten kiitollinen sitä nyt on ja tämä kaikki on nostanut esiin taas tunteita. Ikävää Eemeliä kohtaan ja surua, miten paljon me menetettiin. Sen oikeastaan tajusi kunnolla vasta nyt. 

Ollaan käyty jo isoveljen haudalla ja äitienpäivänä käydään myös. 

Ehkä kamalin hetki seistä esikoisen haudalla ja silti jotenkin kaunista, kun pikkusisko nukkui tyytyväisenä turvakaukalossa. 

Mikäli jaksaisitte, olisi hienoa jos kävisitte allekirjoittamassa kansalaisaloitteen.

Ainakin meille olisi tosi tärkeää, että Eemeli näkyisi meidän tiedoissa. Sillä nytkin olen kuullut kommentteja; "nyt susta tuli äiti" ja "nyt sulla on ensimmäinen äitienpäivä." Ne loukkaa mua todella paljon, vaikka eihän kukaan niillä mitään pahaa tarkoita. 

Mutta ehkä tärkeintä, että itse tiedän ja tunnen olevani kahden lapsen äiti. 

SYNNYTYSTARINA

Maaliskuun alussa sovimme sairaalassa synnytyksen käynnistyspäivän; 16.3.2016.

Heräsin aamulla jo 5 aikoihin, kun Matte lähti töihin. Aamulla 7 jälkeen soittelinkin sitten synnärille, että saanko lähteä tulemaan ja onneksi sain heti luvan, koska iltapäivällä synnärillä oli jo sulku päällä. Sairaalakassin tarkistin varmaan 10 kertaa.

Tilasin siinä hirveässä jännityksessä taksin. Kerroin Sisulle, että lähden synnyttämään ja että nähdään loppuviikosta. Oltiin jo hyvissä ajoin Maten kanssa sovittu, että menen aamusta sinne yksin, koska käynnistyksissä yleensä kestää.

Taksimatka tuntui kestävän ikuisuuden ja perillä kuljettaja toivotti hyvää päivänjatkoa ja vilkaisi samalla mahaa. Tuntui että kaikki vastaantulijat tuijottivat, kun marssin sinne laukku mukanani. 

Kello 9 olin sisäänkirjautuneena sairaalassa ja pääsin ensin käyrille. Siinä olinkin melkein 40min ja sitten sain päälleni ihanat sairaalan vaatteet. Klo 10 mennessä ballonki oli laitettu paikoilleen ja siitä alkoivat jo pienet supistukset, vielä epäsäännöllisinä.

Sitten pääsin odottelemaan tarkkailuhuoneeseen. Käyrää otettiin aika tiiviisti, joten pääasiassa makoilin ja katselin telkkaria. Laittelin läheisille viestiä, että synnytys on nyt käynnistetty. Emme siis kertoneet tästä etukäteen muille.

 Jossain vaiheessa marssin vessaan ja kauhukseni huomasin vuotavani verta. Hirveä paniikki ja soitto hoitajalle! Onneksi se kuului asiaan ja mitään huolta ei ollutkaan. Joku olisi vaan voinut kertoa tuostakin. Meinasin oikeasti pyörtyä sinne vessaan järkytyksestä.

Klo 11 aikoihin laitoin Matelle viestiä, että tulisi jo sairaalaan. Joitain supistuksia tuli, mutta siellä oli tosi tylsää. Telkkarista ei tullut mitään ja olin selannut kaikki lehdetkin. Makasin tiiviisti käyrillä, joten en voinut kävellä. Tiiviit käyrät oli oma toiveeni, koska se menettämisen pelko oli vieläkin läsnä. 

Klo 13 aikoihin Matte tuli viimein ja siinä yhdessä ihmeteltiin, että kauankohan tässä oikein menee. Ballonkin pitäisi siis tippua pois, kun se on avannut tarpeeksi paikkoja. Supistuksia tuli lisää ja jouduin jo vähän hengittelemään niiden läpi. Mitään kivunlievityksiä en kokenut vielä tarvitsevani.

Joskus 15 aikoihin menimme syömään. Nojailin seiniin kun supisteli. Ihmettelin mielessäni, että jokohan nämä meinaavat jotain. Söin vähän ruokaa, mutta sen verran alkoivat supistukset tehdä kipeää, joten käveltiin takaisin tarkkailuhuoneeseen.
Siitä meni hetki, niin lääkäri tuli katsomaan tilanteen. Sillekin ihmettelin, että miksi ballonki ei vieläkään tipu pois. Hän tarkisti tilanteen ja se lähtikin! Samalla olinkin jo 5cm auki! Lääkäri ihmetteli että miten se on pysynyt vielä paikoillaan, selitti jotain lihaksista, mutta en nyt muista siitä sen enempää.

Tästä sitten lähdettiin synnytyssaliin.

Klo oli siis varmaan 16, papereihin on merkitty että silloin alkoivat säännölliset supistukset. Salissa taisin ensin kokeilla ilokaasua, mutta se oli ihan kamalaa. Sitten kokeiltiin tens-laitetta. En oikein vieläkään tiedä oliko siitä mitään apua. Jäi vähän pimentoon. 

Salissa aika meni tosi nopeasti ja kätilön kanssa puhuttiin paljon kaikkea. Myös Eemelistä ja kaikesta siihen liittyvästä. 
Spinaali-puudutteen taisin saada ennen kalvojen puhkaisua. Puhkaisu tapahtui 18:15. Puudutteen antamisen jälkeen mulla alkoi ihan hirveä kutina, raavin mahaa ja jalkoja. Tuli myös sellainen lämmin tunne kehoon. Se oli aika jännä tunne.

Ponnistusvaihe alkoi 18:47 ja vihdoin 19:05 kuulimme pienen tyttömme parkaisun! Sain tytön iholleni ja Matte leikkasi napanuoran. Saimme vihdoin kokea jotain sellaista, mikä viimeksi meiltä otettiin pois. 
Eemelistä oli tullut isoveli, tosin hän ei ikinä saa tavata pikkusiskoaan. Se tekee ajatuksenakin tosi kipeää. 

Rakas tyttäremme painoi 3156g ja pituutta 49cm.

Keskiviikko oli siis sairaalassa kiireinen päivä, mutta siitä huolimatta Matte sai jäädä sairaalaan yöksi. Saimme pienen huoneen synnytyssalien puolelta. Seuraavana aamuna siirryimme sitten osastolle 2 hengen huoneeseen.

Pääsimme vihdoin 20.3 sunnuntaina kotiin. Jouduimme olemaan sairaalassa vähän pidempään, koska tytön paino laski alussa hieman liikaa. Vaikkakin se on ihan normaalia, mutta lisäksi tuli keltaisuutta ja sen takia niitä arvojakin tarkkailtiin. 

Aikamoinen fiilis oli tulla ensimmäistä kertaa kotiin! Ei sitä voi edes sanoin kuvailla.

Nyt päivät pyörii jo ihan mukavasti. Sisu on tottunut vauvaan tosi hyvin ja luulen, että kun vauva tuosta vielä kasvaa, niin ne tulevat hyvin toimeen. 

VIHDOIN

Pitkä ja henkisesti raskas odotus on nyt takanapäin.

Viime keskiviikkona, 16.3 meille syntyi tyttövauva!

Klo 19.05, mitoin 3156g ja 49cm.

Synnytyksen käynnistäminen meni todella hyvin ja nopeasti, tulen varmaan siitä kertomaan paremmalla ajalla.

Nyt yritetään päästä arkeen kiinni!

RV 37

Raskausviikko 37. Enpä olisi uskonut, että selviäisin henkisesti näin hyvin näille viikoille. On täällä ollut oikeasti huonojakin päiviä, mutta silti uskon siihen että saadaan tämä vauva kotiin asti.

Seuranta tässä raskaudessa on ollut tosi hyvää! Neuvolassa oon saanut käydä vaikka joka päivä, mutta en ole itse kokenut sitä tarpeelliseksi. Ultria ja ktg-käyntejä on myöskin ollut tarpeeksi ja olen saanut niitä aina kun olen halunnut. 

Viime viikon perjantaina olin taas ultrassa sairaalassa ja vauva on kuulemma jo tosi alhaalla lantiossa, sen arvasinkin jo kun itsellä on ollut helpompi hengittää. Painoarvio menee keskikäyrällä ja mitoiksi saatiin 2781g. 

Kätilö joka otti meidät Eemelin tapauksessa vastaan, on nyt laittanut minut muutamina kertoina käyrille. Hän on tosi ihana ja ymmärtäväinen ja hänen kanssaan onkin ollut helpoin jutella peloista. 

Hän sanoi silloin viime perjantaina, että "on niin ihana nähdä sut täällä." 

Kyllä siinä taisi olla molemmilla itku lähellä...

Nyt olen jo vähän pakkaillut sairaalakassia valmiiksi. Vauvallekin taitaa olla kaikki tavarat valmiina, hoitoalustan pitäisi vielä saapua postiin joku päivä.

Muistakaa mun instagram-tili @sonjakarkki. Sinne päivittelen kuulumisia useammin!

KUULUMISET

Viime kirjoituksesta onkin taas aikaa, joten päätin tulla jotain kirjoittamaan. 

Viime viikon keskiviikkona oltiin jälleen käyrillä ja ultrassa, sovitulla käynnillä siis.  Ultraus oli vähän outo, kun sen teki joku vähän kokemattomampi lääkäri. Miksi edes pitää laittaa kohtukuolema-taustaiselle kokematon/epävarma lääkäri? Sanoi vain aluksi, että kaikki näyttää hyvältä ja näytti mullekin näytöltä sykkivän sydämen. 

Muuten en sitten nähnytkään mitään, kun oltiin sellaisessa huoneessa missä ei ollut seinällä kuvaruutua. Sitten se ultrasi ihan hiljaa siinä ja kertoi hoitajalle vauvan mittoja. Katson vuorotellen sitä lääkäriä ja välillä kysyvästi Mattea, että "miks tuo on ihan hiljaa". No sitten se päättikin vielä kutsua jonkun paremman lääkärin paikalle.

Tässä vaiheessa mulle muodostui jo pieni paniikki päälle. 

Kohta ne molemmat tuijottivat sitä ruutua ja tarkistivat mittoja. Aluksi painoarvioksi saatiin 2500g, mutta tämä toinen lääkäri sai mitoista vähän pienempiä ja painoarvio oli lopulta 2231g. Mun piti sitten kahteen tai kolmeen kertaan kysyä, että olihan siellä kaikki kunnossa.
Tänään kävinkin omakannasta lukemassa viime kertaiset tekstit, se on helpottavaa, kun pystyy sieltä tarkistamaan tietoja.

En kyllä toiste halua tuollaista tilannetta, mutta toisaalta onneksi pyysivät toisen lääkärin tarkistamaan mittoja. Koska jos oltaisiin menty ensimmäisillä mitoilla, niin seuraavalla kerralla oltais varmaan ihmetelty kun vauvan kasvu onkin liian vähäistä. 

Mutta tosiaan hienosti kasvaa keskikäyrällä ja seuraava ultra on ensi viikolla ja tälle viikolle mahtuu neuvolaa ja sydänkäyrille menoa.

Lisäksi tässä lähestytään raskausviikkoja 35 ja viikolla 35+6 Eemeli kuoli kohtuuni. Joten en edes halua miettiä mitä noista viikoista tulee, tai mitä loppuajasta tulee.

No mutta! Eilen mulle järjestettiin vauvakutsut!

Ihmettelin vähän eilen aamulla, kun Matte toimi jotenkin ihan oudosti. No en kuitenkaan tajunnut mitään. Vasta sitten kun siinä 12 aikaan joku koputteli meidän ovea ja olin heti että "eikä kuka meille muka nyt tulee?". Olin kuulemma kuin peura ajovaloissa ilmeeltäni. No sitten siinä alkoi marssia ihmisiä jonossa sisään. 

Kaikki rakkaat läheiset ja ystävät!

Siinä aluksi syötiin kaikkea hyvää ja käytiin sitten lahjat läpi.

Lahjaksi tuli; perinteinen vaippakakku, vauvakirja, vaatteita, tutteja, tuttipullo, liivinsuojia, vauvalle musiikkia, pesunestettä, pupu, soiva pehmoeläin ja kehto on isäni käsialaa. 

Eli kaikkea ihanaa!

KIITOS TEILLE IHANILLE ♥♥

SAIRAALASSA

Tiistaina oltiin sovitulla käynnillä sairaalassa. Mentiin ensin käyrille ja oikein hyvät käyrät tulikin. Siinä samalla puhuttiin taas mun peloista ja synnytyksen käynnistämisestä. Sitten hetkeksi aulaan odottamaan ja siitä päästiin lääkärille. 

Puhuttiin jatkosta, että miten me haluaisimme käyntejä. Sain oikeastaan itse päättää ja sovittiin seuraava käynti parin viikon päähän.

Käyrille on tässä tilanteessa, eli siis kohtukuolema-taustan huomioon ottaen, mahdollista päästä pari kertaa viikossa ja luulen, että se riittäisi. Tai enhän osaa vielä sanoa, miten raskauden loppuviikot tulee menemään. Koska nytkin kun herään yöllä vessaan tai muuten vain, alan heti miettimään vauvan liikkeitä. 

Painottivat, että jos yhtään tulee sellainen olo että haluaa tulla tarkistamaan tilanteen, niin sinne vain. 

Sitten ultrattiin ja otettiin vauvasta tietysti mittoja. Painoa n. 1985g ja tiistaina oli siis rv 31+6.

Asettuu mitoiltaan ihan keskikäyrälle. 

Siinä lääkäri katsoi myös kaikki virtaukset ja nekin kunnossa. Lopuksi yritti ottaa 3D-kuvaa kasvoista, mutta oli niin vauhti päällä ettei onnistunut. Vähän me niitä kasvoja kyllä nähtiin, mutta sitten oli jo napanuoraa edessä. Joten saatiin 3 sormesta kuva.

Meille tietysti pääasia on, että vauvalla kaikki hyvin.

25.1.2016

Hurjaa miten nopeasti aika menee. Ja samalla niin hitaasti.

Jäin viime viikolla sairaslomalle ja se kestää äitiysloman alkuun asti. Selkäkivut ja huonosti nukutut yöt laittoivat stopin työnteolle. Ja ehkä parempi niin. 

Yöt on ehkä nyt kaikkein vaikeinta aikaa. Aina kun vaihdan kylkeä tai käyn vessassa, se ensimmäinen ajatus siirtyy vauvaan ja että onko kaikki kunnossa. Kunnes aina jonkinlaiset töytäisyt ja potkut alkavat. 

Nyt on taas semmoinen olo, että voisi vaan nukkua kevääseen asti. 

PANIIKKIKÄYNTI

Aamulla oltiin ensimmäisellä paniikkikäynnillä sairaalassa.

Heräsin ja en saanut mitenkään vauvan liikkeitä tuntumaan. Vaikka miten heilutin mahaa ja join mehua, niin ei mitään. 

Paniikissa soitto sairaalaan ja sitten Matelle, että nyt mennään katsomaan tilanne. Automatkallakaan en tuntenut mitään, enkä siellä odottaessa. Ihan kamalia ajatuksia hiipi mieleen ja kaikki muistutti niin sitä aamua, jolloin Eemeli olikin kuollut.

Heti sitten kun päästiin ultraan, niin liikkeetkin alkoi. Joten tyypillä siis kaikki kunnossa.

Ja voi niitä helpotuksen kyyneleitä ja vielä kun näki sen sykkivän sydämen ruudulta.

En edes halua ajatella millaista loppuaika tulee olemaan. Viikkoja on nyt siis 27+5. 

Ensi kuussa alkaa äitiysloma.

Ja sitten ehkä maaliskuussa meillä voisi jo olla vauva. 

24.12.2015.

PELOT

Mitä pidemmälle tämä raskaus etenee, sitä enemmän pelotkin ovat lisääntyneet. Kun nyt liikkeet tuntuvat jo todella hyvin ja näkyvät myös mahan päältä, on tosi pelottavaa herätä joka aamu. Peläten jos niitä ei tunnukaan. Muutamana kertana onkin ollut lähellä soitto neuvolaan tai sairaalaan, kunnes viimein tyyppi on ilmoittanut itsestään.

Maanantaina oltiin jälleen sairaalassa ultrassa ja siellä oli kaikki kunnossa. Mun pulssi hakkasi varmaan kahtasataa, kun alettiin ultraamaan. Lääkäreiden/kätilöiden kanssa puhuttiin näistä peloista ja synnytyksen käynnistämisestä ja saatiin myös seuraava ultra-aika. 

Kaikki siellä sairaalassa ovat olleet meitä kohtaan niin kannustavia ja ihania, että meinaan aina itkeä vaan sen takia. 

Silti yritän päivittäin nauttia tästä raskaudesta ja kasvavasta mahasta. Kohtukuoleman jälkeen se ei todellakaan ole helppoa, eikä me olla vielä laitettu mitään valmiiksi. Turvakaukalo odottaa tuolla nurkassa ja kaapissa muutama vaate, jotka ostin kirpputorilta. 

Päässä on niin tuhat ajatusta, että en edes saa järkevästi kaikkea kirjoitettua...