lauantai 2. huhtikuuta 2016

SYNNYTYSTARINA

Maaliskuun alussa sovimme sairaalassa synnytyksen käynnistyspäivän; 16.3.2016.

Heräsin aamulla jo 5 aikoihin, kun Matte lähti töihin. Aamulla 7 jälkeen soittelinkin sitten synnärille, että saanko lähteä tulemaan ja onneksi sain heti luvan, koska iltapäivällä synnärillä oli jo sulku päällä. Sairaalakassin tarkistin varmaan 10 kertaa.
Tilasin siinä hirveässä jännityksessä taksin. Kerroin Sisulle, että lähden synnyttämään ja että nähdään loppuviikosta. Oltiin jo hyvissä ajoin Maten kanssa sovittu, että menen aamusta sinne yksin, koska käynnistyksissä yleensä kestää.

Taksimatka tuntui kestävän ikuisuuden ja perillä kuljettaja toivotti hyvää päivänjatkoa ja vilkaisi samalla mahaa. Tuntui että kaikki vastaantulijat tuijottivat, kun marssin sinne laukku mukanani. 
Kello 9 olin sisäänkirjautuneena sairaalassa ja pääsin ensin käyrille. Siinä olinkin melkein 40min ja sitten sain päälleni ihanat sairaalan vaatteet. Klo 10 mennessä ballonki oli laitettu paikoilleen ja siitä alkoivat jo pienet supistukset, vielä epäsäännöllisinä.

Sitten pääsin odottelemaan tarkkailuhuoneeseen. Käyrää otettiin aika tiiviisti, joten pääasiassa makoilin ja katselin telkkaria. Laittelin läheisille viestiä, että synnytys on nyt käynnistetty. Emme siis kertoneet tästä etukäteen muille.

 Jossain vaiheessa marssin vessaan ja kauhukseni huomasin vuotavani verta. Hirveä paniikki ja soitto hoitajalle! Onneksi se kuului asiaan ja mitään huolta ei ollutkaan. Joku olisi vaan voinut kertoa tuostakin. Meinasin oikeasti pyörtyä sinne vessaan järkytyksestä.
Klo 11 aikoihin laitoin Matelle viestiä, että tulisi jo sairaalaan. Joitain supistuksia tuli, mutta siellä oli tosi tylsää. Telkkarista ei tullut mitään ja olin selannut kaikki lehdetkin. Makasin tiiviisti käyrillä, joten en voinut kävellä. Tiiviit käyrät oli oma toiveeni, koska se menettämisen pelko oli vieläkin läsnä. 

Klo 13 aikoihin Matte tuli viimein ja siinä yhdessä ihmeteltiin, että kauankohan tässä oikein menee. Ballonkin pitäisi siis tippua pois, kun se on avannut tarpeeksi paikkoja. Supistuksia tuli lisää ja jouduin jo vähän hengittelemään niiden läpi. Mitään kivunlievityksiä en kokenut vielä tarvitsevani.

Joskus 15 aikoihin menimme syömään. Nojailin seiniin kun supisteli. Ihmettelin mielessäni, että jokohan nämä meinaavat jotain. Söin vähän ruokaa, mutta sen verran alkoivat supistukset tehdä kipeää, joten käveltiin takaisin tarkkailuhuoneeseen.
Siitä meni hetki, niin lääkäri tuli katsomaan tilanteen. Sillekin ihmettelin, että miksi ballonki ei vieläkään tipu pois. Hän tarkisti tilanteen ja se lähtikin! Samalla olinkin jo 5cm auki! Lääkäri ihmetteli että miten se on pysynyt vielä paikoillaan, selitti jotain lihaksista, mutta en nyt muista siitä sen enempää.
Tästä sitten lähdettiin synnytyssaliin.

Klo oli siis varmaan 16, papereihin on merkitty että silloin alkoivat säännölliset supistukset. Salissa taisin ensin kokeilla ilokaasua, mutta se oli ihan kamalaa. Sitten kokeiltiin tens-laitetta. En oikein vieläkään tiedä oliko siitä mitään apua. Jäi vähän pimentoon. 

Salissa aika meni tosi nopeasti ja kätilön kanssa puhuttiin paljon kaikkea. Myös Eemelistä ja kaikesta siihen liittyvästä. 
Spinaali-puudutteen taisin saada ennen kalvojen puhkaisua. Puhkaisu tapahtui 18:15. Puudutteen antamisen jälkeen mulla alkoi ihan hirveä kutina, raavin mahaa ja jalkoja. Tuli myös sellainen lämmin tunne kehoon. Se oli aika jännä tunne.

Ponnistusvaihe alkoi 18:47 ja vihdoin 19:05 kuulimme pienen tyttömme parkaisun! Sain tytön iholleni ja Matte leikkasi napanuoran. Saimme vihdoin kokea jotain sellaista, mikä viimeksi meiltä otettiin pois. 
Eemelistä oli tullut isoveli, tosin hän ei ikinä saa tavata pikkusiskoaan. Se tekee ajatuksenakin tosi kipeää. 


Rakas tyttäremme painoi 3156g ja pituutta 49cm.

Keskiviikko oli siis sairaalassa kiireinen päivä, mutta siitä huolimatta Matte sai jäädä sairaalaan yöksi. Saimme pienen huoneen synnytyssalien puolelta. Seuraavana aamuna siirryimme sitten osastolle 2 hengen huoneeseen.


Pääsimme vihdoin 20.3 sunnuntaina kotiin. Jouduimme olemaan sairaalassa vähän pidempään, koska tytön paino laski alussa hieman liikaa. Vaikkakin se on ihan normaalia, mutta lisäksi tuli keltaisuutta ja sen takia niitä arvojakin tarkkailtiin. 

Aikamoinen fiilis oli tulla ensimmäistä kertaa kotiin! Ei sitä voi edes sanoin kuvailla.

Nyt päivät pyörii jo ihan mukavasti. Sisu on tottunut vauvaan tosi hyvin ja luulen, että kun vauva tuosta vielä kasvaa, niin ne tulevat hyvin toimeen.