keskiviikko 30. syyskuuta 2015

VOINTI

"Miten oot voinut?"
Jos nyt joku sen kysyisi, voisin vastata että hyvin. Vielä en oikein edes huomaa raskautta, vaikka maha tuntuukin jo erilaiselta. Pelot eivät ole vielä vallanneet mieltäni, mutta ne varmaan sitten iskevät kun liikkeet alkavat tuntua. Istukka onkin nyt edessä, joten en tiedä miten sekin vaikuttaa liikkeiden tuntemiseen...


Silloin tällöin olen miettinyt miten jaksan sitten olla töissä, jos yöt kyttään liikkeitä ja aamulla on oltava aikaisin töissä. Miten pitkälle sitä jaksaa? 
Ajattelin nyt kuitenkin mennä tässä päivän ja viikon kerrallaan, enkä ottaa töistä mitään paineita.

Seuraava koitos on rakenneultra. Mutta luulen, että sitä ennen käydään vielä yhdessä ultrassa sairaalassa, vaikka neuvolassakin ultraavat tuossa välissä.

Kaiken surun ja kaameuden jälkeen, mä niin toivon että ensi vuodesta tulisi meidän onnellisin.

tiistai 15. syyskuuta 2015

ANNA MINUN KUULLA SUN ÄÄNESI


Mä niin toivon ja rukoilen, että ensi keväänä saisimme vihdoin kuulla sen vauvan ensimmäisen parkaisun. Saisimme vihdoin sen eläväisen syliimme.
Odotamme siis toista lastamme.

Saas nähdä miten pää pysyy viikkojen ja kuukausien kuluessa mukana, milloin se todellinen paniikki iskee. 
Ultria meillä on nyt takana kaksi, molemmissa kaikki on ollut kunnossa. Siltikin pelko on tuolla takaraivossa päivittäin.
Toivottavasti Eemeli siellä jossain meitä suojelee.