Kävin eilen hiihtämässä. Viimeksi olenkin hiihtänyt noin 10 vuotta sitten.
Niin se aika menee, silloin olin peruskoulussa ysillä. Miten hienoa olikaan olla koulun vanhimmat.
Tiistaina heräsin jo neljän aikoihin, eikä uni tullut millään. Mielessä oli tietysti maanantain ruumiinavauksen tulokset ja kysymykset pyöri päässä edelleen, miksimiksimiksi?
Siihen kun ei koskaan saa vastausta.
En ole vieläkään hyväksynyt tapahtunutta, eikä mun mielestä vielä tarviikkaan. Onhan tapahtumista kulunut vasta niin vähän aikaa, eli 2kk vähän yli. Joku nyt varmaan ajattelee, että miksi mä oikein suren kohtuun kuollutta vauvaa, eihän hän ollut edes vielä olemassa.
No kyllä oli! Joka päivä tunsin liikkeet ja kannoin Eemeliä melkein sen 9kk, kyllä siihen asukkiin ehti jo kiintyä.
Olen miettinyt taas kerran tätä blogini tulevaisuutta. Koska tämä kirjoittaminen jonkin verran helpottaa, niin jatkossakin tulen tänne kertomaan kuulumisia ja tuntemuksia. En siis aio perustaa uutta blogia, sitäkin mietin jossain vaiheessa.
 |
| Eemelin ensimmäinen nalle vietiin haudalle. |
Eilen varasin myös ajan tatuoinnin ottamiseen. Heti sairaalassa oli selvää, että jonkinlainen muistotatuointi tulee. Jollain tapaa haluan että Eemeli kulkee mun mukana, vaikka uskon siihen että hän on läsnä muutenkin.
Se tulee olemaan mulle taas tosi tärkeä juttu.
hienoo Sonja et oot alkamassa hiihtää :)
VastaaPoistaTuskin kukaan voi mitää suremisen pituudesta taikka muusta puhumaan.. suret sen aikaa ku siltä tuntuu,kuitenkin Eemeli kulkee matkassanne mukana taivaasta katsoen :)
ja vaikka itel kokemusta ei oo odottamisesta,uskon et kyl siin side jo tulee sikiöön.. tulee siin tuntemuksia... ja kuten oot ite kirjoittanu aamul koputtelit massua et onko hereillä jo masuasukki yms.. ja kuitenki ku oli jo niin lähellä syntyä ni onhan sul ollu odotuksia et syntyy yms. niin kyl mä ymmärrän sen et menee aikaa oikeesti käsitellä koko juttu.. Onneks sul aikaa ny rauhas olla ♥
-sara-
Niimpä, surulle täytyy antaa aikaa. Toisilla menee enemmän ja toisilla vähemmän. Sitä kun ei voi tietää mihin itse kuuluu.
PoistaKyllä tämä oma aika on varmasti hyvä juttu, ennenkuin pitää palata töihin. Ja jospa myökin nähtäis ennen sitä ♥
Heti kun kuulin, miten teille oli käynyt, tuli mieleen se sun ensimmäinen tatuointi. <3 Uudestakin tulee varmasti hieno! Voimia.
VastaaPoistaKiitos Hilma ♥
PoistaJoo olenkin miettinyt sitä, että oliko sillä joku tarkoitus. Että "mitäs menit ottamaan, kärsi nyt sitten..." Mutta ehkä noin ei pitäisi ajatella.
En tiedä pystynkö kantamaan sitä kuvaa enää, voi olla että peittokuva tulee joskus.
Älä soimaa itseäsi siitä, ettet voinut vuosia sitten tietää miten tulevaisuudessa käy. <3 Mä ajattelisin sen ehkä niin, että nyt sillä vanhalla tatuoinnilla on entistä enemmän merkitystä.
PoistaNo niin, totta sekin! Täytyy tosiaan antaa ajatuksien rauhoittua ja voi olla että ehkä ajattelenkin noin siitä myöhemmin..
PoistaPäivä kerrallaan! Me kaikki selvitään varmasti :) olette ajatuksiss <3
VastaaPoistaKiitos Salla, kyllä selvitään! Oot ollut mieletön tuki ♥
Poista