Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä löpinää. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yleistä löpinää. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. syyskuuta 2016

SYYSKUU

Marraskuu 2014







Miltä tuntuu, kun Kerttu kasvaa ja Eemeli on aina poissa? Sitä en osaa edes sanoin kertoa. 
Välillä olen itkenyt ihan sitäkin, että me ei edes puettu Eemelille vaippaa. Eikä me itse puettu hänelle vaatteita. Se shokkitila oli niin valtava, että silloin näitä ajatuksia ei tullut edes mieleen.

Toivoisinkin, että kätilöitä kannustettaisiin näissä kohtukuolema-tilanteissa enemmän kertomaan vanhemmille mitä he voivat tehdä. 
Kertoa, miten tärkeäksi muodostuvat ne pienet hetket kuolleen vauvan kanssa. 
Me pidimme Eemeliä sylissä, otimme valokuvia. Hyvästelimme niin.
Ne ovat erittäin tärkeitä muistoja.

Tietysti näin jälkikäteen sitä miettii, että oltaispa otettu enemmän kuvia Eemelistä ja meistä yhdessä. Toki nuokin kuvat mitkä ovat sinisessä albumissa, ovat kultaakin kalliimpia. Se albumi sisältää pienen ihmisen lyhyen elämän, ensimmäisestä ultrakuvasta hautajaisiin.



Kerttu on kyllä meille niin rakas, ettei sitä pysty sanoin kuvailemaan. Aika menee niin nopeasti ja tässä kuussa Kerttu täyttää  jo 6kk! 

Tiistaina käytiin viemässä Eemelille nimipäiväkukat ja samalla istutin haudalle syyskukkia. Kyllä me aiotaan sitten aikanaan kertoa myös Kertulle, että hänellä on tuolla jossain isoveli. 

tiistai 5. heinäkuuta 2016

HEINÄKUU

Voi hurja miten nopeasti on taas aika mennyt ja blogi on melkein kokonaan unohtunut. Aina on pitänyt tänne tulla jotain kertomaan, mutta sitten olen keksinyt muuta tekemistä tai Kerttu on herännyt uniltaan. Meidän elämää voi seurata instagramissa @sonjakarkki.  Jostain syystä instagram-kuvat eivät enää päivittyneet blogin sivupalkkiin, joten päätin poistaa kyseisen palkin kokonaan. Mutta nyt niihin kuulumisiin.

Meille kuuluu hyvää! Kerttu painaa jo yli 6kg ja on jo 60,5cm pitkä (3kk mitat). 
4 kk mitat saadaan taas 19.7. Hymyjä satelee aamusta iltaan ja Kerttu viihtyy tosi hyvin leikkimatolla. Tarraa hyvin jo leluihin kiinni, mutta ei vielä jaksa pidellä leluja käsissään. 
Päätä kannattelee tosi hyvin ja välillä ihan hirvittää, kun toinen on niin tarkkaavainen ja jämäkkä. 
Mahallaan viihtyy myös hyvin ja Kerttu kertoo myös hyviä juttuja.

Laitettiin myös meidän asunto myyntiin! Katsotaan nyt kauanko myymiseen menee aikaa. Eilen oli ensimmäinen näyttö ja ainakin yksi ihminen kävi asuntoa katsomassa. Tosin sehän ei vielä kerro mitään...


On outoa olla kahden lapsen äiti. Toinen on aina poissa ja toisen me saimme pitää. 
Tilasin jokunen aika sitten täältä korun, jossa on lapseni nimet ja syntymäkuukauden kivi. Eemelillä keltainen topaasi ja Kertulla akvamariini. 

Pelkään todella paljon sitä, että me menetään Kerttu. Kerttu nukkuu yöt hyvin, välillä nukkuu jopa 6-8 tuntia putkeen, niin mun on pakko öisin herätä ja kokeilla että Kerttu hengittää. Pelkään sitä päivisinkin. 
Eemelin kuolema jätti näitä pelkotiloja. 

Nuo pelkotilat varmasti väistyvät ajan kuluessa. Silti yritän nauttia joka hetkestä, vielä kun Kerttu on vauva. Koska tämäkin aika sieltä maaliskuusta tähän on mennyt niin nopeasti, että ihan hirvittää. 

tiistai 17. toukokuuta 2016

NIMIÄISET

Viime lauantaina 14.5 me juhlittiin tytön nimiäisiä!
Vieraita oli n.20, haluttiin pitää pienet juhlat. Molemmilla on paljon sukua, joten äkkiä juhlat olisivat paisuneet liian isoiksi. 


Vieraat saivat arvata tytön nimeä. Sinne tulikin tosi ihania veikkauksia.
Äitini, tytön mummi lauloi todella kauniisti Laila Kinnusen kehtolaulun. Meinasinkin heti jo ruveta itkemään, meni kyllä niin tunteisiin. Ja meni muillakin.


Olin leiponut juhliin kinuskikakun, mansikkajuustokakun, tiikerikakun ja tex-mexpiirakan. Tarjolla oli myös mummin tekemää voileipäkakkua ja toisen mummin tekemää salaattia. Lisäksi oli vaaleanpunaisia keksejä ja geisha-suklaata.

Meidän rakkaan tytön nimeksi tuli Kerttu Elisa. 

Ylihuomenna mennään taas neuvolaan ja eilen tuli jo 2kk täyteen ja minäkin täytin eilen 27! 
Arki sujuu mukavasti ja hymyjäkin satelee.
Ihanin pikkusisko, Kerttu.

maanantai 22. helmikuuta 2016

KUULUMISET

Viime kirjoituksesta onkin taas aikaa, joten päätin tulla jotain kirjoittamaan. 

Viime viikon keskiviikkona oltiin jälleen käyrillä ja ultrassa, sovitulla käynnillä siis.  Ultraus oli vähän outo, kun sen teki joku vähän kokemattomampi lääkäri. Miksi edes pitää laittaa kohtukuolema-taustaiselle kokematon/epävarma lääkäri? Sanoi vain aluksi, että kaikki näyttää hyvältä ja näytti mullekin näytöltä sykkivän sydämen. 
Muuten en sitten nähnytkään mitään, kun oltiin sellaisessa huoneessa missä ei ollut seinällä kuvaruutua. Sitten se ultrasi ihan hiljaa siinä ja kertoi hoitajalle vauvan mittoja. Katson vuorotellen sitä lääkäriä ja välillä kysyvästi Mattea, että "miks tuo on ihan hiljaa". No sitten se päättikin vielä kutsua jonkun paremman lääkärin paikalle.

Tässä vaiheessa mulle muodostui jo pieni paniikki päälle. 
Kohta ne molemmat tuijottivat sitä ruutua ja tarkistivat mittoja. Aluksi painoarvioksi saatiin 2500g, mutta tämä toinen lääkäri sai mitoista vähän pienempiä ja painoarvio oli lopulta 2231g. Mun piti sitten kahteen tai kolmeen kertaan kysyä, että olihan siellä kaikki kunnossa.
Tänään kävinkin omakannasta lukemassa viime kertaiset tekstit, se on helpottavaa, kun pystyy sieltä tarkistamaan tietoja.

En kyllä toiste halua tuollaista tilannetta, mutta toisaalta onneksi pyysivät toisen lääkärin tarkistamaan mittoja. Koska jos oltaisiin menty ensimmäisillä mitoilla, niin seuraavalla kerralla oltais varmaan ihmetelty kun vauvan kasvu onkin liian vähäistä. 
Mutta tosiaan hienosti kasvaa keskikäyrällä ja seuraava ultra on ensi viikolla ja tälle viikolle mahtuu neuvolaa ja sydänkäyrille menoa.

Lisäksi tässä lähestytään raskausviikkoja 35 ja viikolla 35+6 Eemeli kuoli kohtuuni. Joten en edes halua miettiä mitä noista viikoista tulee, tai mitä loppuajasta tulee.


No mutta! Eilen mulle järjestettiin vauvakutsut!
Ihmettelin vähän eilen aamulla, kun Matte toimi jotenkin ihan oudosti. No en kuitenkaan tajunnut mitään. Vasta sitten kun siinä 12 aikaan joku koputteli meidän ovea ja olin heti että "eikä kuka meille muka nyt tulee?". Olin kuulemma kuin peura ajovaloissa ilmeeltäni. No sitten siinä alkoi marssia ihmisiä jonossa sisään. 
Kaikki rakkaat läheiset ja ystävät!

Siinä aluksi syötiin kaikkea hyvää ja käytiin sitten lahjat läpi.
Lahjaksi tuli; perinteinen vaippakakku, vauvakirja, vaatteita, tutteja, tuttipullo, liivinsuojia, vauvalle musiikkia, pesunestettä, pupu, soiva pehmoeläin ja kehto on isäni käsialaa. 
Eli kaikkea ihanaa!
KIITOS TEILLE IHANILLE ♥♥

keskiviikko 26. elokuuta 2015

PITÄISKÖ PÄIVITTÄÄ

Ohoo, onpas viime kirjotuksesta aikaa. Töissä ollut kiireitä ja en ole jaksanut sitten edes avata konetta, tai edes kirjoittaa mitään. Ja tosiaan instagramiin päivittelen aika usein kuvia, sieltä mut löytää @sonjakarkki.


Lomalla käytiin mm. Korkeasaaressa. Siellä olen viimeksi käynyt joskus kun olin ala-asteella. Oli se silti samanlainen mitä muistelin. Kanit oli kivoimpia ja käytiinkin katsomassa niitä kaksi kertaa :D Vähän harmitti, kun mitään kissaeläimiä ei näkynyt, olikohan liian lämmin päivä niille, että olivat vain jossain piilosilla.


Tämän kuvan nappasin joskus kesäkuussa. Näettekö saman kuin minä?
Ihan selvästi enkeli. Istuskelin keittiössä ja katselin ulos ja jotenkin sitten katselin samalla pilviä. Näin heti että se on enkeli. Sain onneksi otettua kuvan, ennenkuin pilvet hajosi.
Onkohan tämä nyt merkki jostain?

perjantai 31. heinäkuuta 2015

KUULUMISIA KUVINA


Kuulumiset tulevat nyt aika pitkälti kuvien muodossa, mutta eikös kuvatkin ole kivoja?

Porvoossa vietimme yhden lauantaina. Eihän siellä koko päivää mennyt, kun pyörimme vain vanhassa kaupungissa. Se on niin ihana kaikkine pienine liikkeineen! 


Ostin elämäni kalleimmat suklaat pienestä suklaapuodista. Arvostan käsityötä ja sitä, että tuotteet tehdään siinä paikan päällä. Oli kyllä tosi hyviä ja tuolla käydään varmasti vielä tänä kesänä uudelleen. Pieni suklaapuoti sijaitsee Porvoon Tuomiokirkon vieressä.


Nyt olen tämän viikon ollut kesälomalla ja Matella loma alkaa vasta tänään. Joten joka päivä olenkin yrittänyt tehdä jotain, vaikka se onkin vähän tylsää yksin. Eikä sitä tule sitten lähdettyä mihinkään pitkälle. Ensi viikko ollaan siis samaan aikaan lomalla ja suunnitelmissa ainakin käydä Korkeasaaressa, Porvoossa, sukulaisilla ja kirppiksillä!

maanantai 22. kesäkuuta 2015

TALVILOMALLA

Ihan totta, olen nyt talvilomalla. Viikko tosiaan on nyt ja sitten on vielä neljä viikkoa kesälomaa, jotka ovat sitten myöhemmin. Mua ei haittaa vaikka sataakin vettä ja lämpötilat on mitä on, saan silti sen lomafiiliksen jostain. 


Instagram seuraajat jo tietävätkin, että kävin tänään hakemassa aikuisten värityskirjan ja värityskynät. Keväällä jo mietin että väritys voisi olla jonkinlaista terapiaa, stressinpoistoa. Olisi varmaan heti pitänyt kokeilla, mutta en silloin tiennyt, että aikuisille on olemassa värityskirjoja. Omat taidot ei tosiaan riitä piirtämään mitään hienoja kuvia, joten uskon että tämä on kiva juttu! Tästä siis kuulin työkaveriltani.


Eilen meidän piti mennä kiertämään kirppareita, kunnes tajuttiin matkalla vasta katsoa, että eihän mikään ole auki! No sitten ajeltiin pieniä sivukyliä. Kyllä se maaseutu ja luonto on nyt kauneimmillaan ja matkalla poimittiin lupiineja Eemelin haudalle. 

On aina ihana ja lämmin huomata, että joku on käynyt haudalla. Nyt oli ilmestynyt myös muitakin kukkia, iso kiitos!

tiistai 19. toukokuuta 2015

PÄIVÄT

Ne vaan menee. Olenkin sanonut saman jo muutamia kertoja... Töissä on kiire ja joka päivä on tullut ylitöitä. 
Äitienpäiväkin onneksi meni jo, Matte oli ostanut lahjankin ja itkua se oli aamulla, sekä illalla. Vähän ristiriitaista, kun jaloissa ei pyöri ketään ja silti mulle sanottiin "hyvää äitienpäivää". Käytiin myös haudalla ja kun sieltä lähdettiin, niin radiosta alkoi soimaan Elastisen Eteen ja Ylös-biisi. Se oli aika jännä tilanne ja yksi ystävä sanoikin sitten, että ehkä Eemeli oli siinä hetkessä läsnä ja halusi viestittää jotain. En nyt sanatarkkaan muista sanoiko hän noin, mutta ainakin sinnepäin.

"Katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan"


Kirppiksillä ollaan käyty ja löysin pomona-kulhon 12€:lla. Kantta siinä ei ollutkaan, mutta eipä haittaa. Lisäksi löysin taas ihania lastenkirjoja.

Ehkä tämä blogi tästä pian taas herää henkiin, jospa tuleva kesä antaisi mulle lisää voimaa.
Instagramissa voitte mua seurata @sonjakarkki. 

lauantai 18. huhtikuuta 2015

KIRPPISLÖYDÖT

Ensimmäinen vapaa viikonloppu töidenpaluun jälkeen. Voin kyllä sanoa, että vähän väsytti. Nukuin sellaiset 11 tuntia, voi tosin myös johtua ihan eilisestä. Oli pitkä päivä, heräsin siinä 3:30 ja olin kotona vasta 19:30. Tuli käytyä Orimattilassa ystävän kanssa syömässä ja vielä lapsuudenkodissa pyörähtämässä! 


Tänään käytiin sitten taas kirpparilla. Aina sieltä Tingi&Tongi kirppikseltä jotain lähtee mukaan. Isompi Riihimäen tölkki löytyi lapsuudenkodistani. Pieni keittiötölkki löytyi Orimattilan kirpputorilta 4€. Muut ovat Tingi&Tongi kirppikseltä; vihreä lasikulho 6€, Mössö-kirja 1€ ja leijona-kirja 0,50€. Tunnistaako kukaan muuten tuota vihreää lasikulhoa?


Tämäkin säästöpossu löytyi muutamia viikkoja sitten Tingi&Tongi kirppikseltä hintaan 14,50€. 


Ja kun kerta Orimattilassa kävin, niin pitihän sitä käydä Drockilan kynttiläpajassa. Oli kyllä niin ihania kynttilöitä! Muutamat kynttilät ostin, vaikka näin keväällä ei tule niin usein niitä poltettua. 

maanantai 23. maaliskuuta 2015

TAKAISIN

Niin se töihinpaluu koitti viime keskiviikkona. Olin hirveän stressaantunut ja jännittynyt aamulla, kun en yhtään tiennyt mitä odottaa. Etenkin ihmisiltä joiden kanssa tekee vain yhteistyötä, sainkin sieltä heti aamulla jo kommenttia "ai sä oot tullut jo takaisin", vastasin vaan joo ja lähdin tilanteesta pois. Osan katseista oon kyllä huomannut, että ovat olleet tosi yllättyneitä kun taas pyörin työmaalla.

Muuten on mennyt hyvin, vaikka toisinaan tuntuu että keskittyminen herpaantuu. Koitan hirveästi tsemppaa itseäni, ihan senkin takia että työkavereilla olisi helpompaa. En halua, että mua pidetään jonain mörkönä jolle ei enää uskalla puhua mitään. 


Eilen oli ihana päivä, kun pari ystävää tuli kylään! Hyvässä seurassa ne murheet unohtui. Välillä harmittaa ettei välimatkan ja työvuorojen takia ehdi nähdä niin usein.

Siinä oli nyt suurimmat kuulumiset. Instagrammissa voitte seurata mua @sonjakarkki. Sinne laittelen kuvia mm. uusimmista kirppislöydöistä!

tiistai 24. helmikuuta 2015

KIRPPISLÖYDÖT

Heissan! Taas on aikaa kulunut viime päivityksestä. Viikot vaan menee niin nopeasti.
Eilen oltiin sukulaisten luona suunnittelemassa Eemelille hautakiveä. Nyt on taas yksi asia hoidettu. Ja niin kamalalta kuin kuulostaakin, otettiin kivi niillä maksimi-mitoilla, jotta joskus tulevaisuudessa myös meidät nimet mahtuvat siihen.

Instagram @sonjakarkki

Tänään käytiin Tingi&Tongi kirppiksellä. Ainakin omasta mielestäni se on tällä hetkellä Hyvinkään paras kirppari. Ja pitkän tauon jälkeen löytyikin jotain.
Vanha karttapallo 15€ ja säästöpossu 2€.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Tatuointi

Tänään oli vihdoin kauan odotettu tatuointiaika. Eniten siis jännitti lopputulos ja oon tähän niin tyytyväinen!! Alunperin piti vielä ottaa syntymäaika, mutta tässä ajan kuluessa ajatus siitä rupesi ahdistamaan. Joten se jäi pois. Tatuointi on otettu TÄÄLLÄ.

Nyt Eemeli on aina mukana.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

TULPPAANIT

Sain eilen tulppaaneita ja uutta popcorn-suklaata. Kiitos ystävälle, kun uskalsit tulla kylään. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että kukaan ei uskalla nähdä mua. Vaikka oonhan jo muitakin ystäviä nähnyt. Ehkä eniten juuri mietin mitä ihmiset miettii Eemelin kuvista, niitä kun on pari olohuoneessa esillä. Tiedän ettei tarvisi tuollaista miettiä, mutta aina mietin liikaa mitä muut ajattelee.
Vietiin pari tulppaania eilen illalla Eemelin haudalle.


Odotan vieläkin niitä ruumiinavauksen papereita. Ei oo näkynyt ei.
Kohta soitan sinne sairaalaan, että mikä ihme voi kestää näin kauan. Haluaisin kuitenkin jo päästä lukemaan ne läpi. Vaikka tiedän ettei se mitään mukavaa luettavaa ole. Eikä ne paperit mitään muuta, Eemelin kuolema jää jokatapauksessa mysteeriksi.

Ensi viikolla mulla on vihdoin tatuointiaika. Sitä odotan tosi paljon ja vähän se lopputulos jo jännittää. Kipu ei niinkään, kun tiedän mitä se on, kolme tatuointia löytyy jo ennestään.
Viiden viikon päästä menen takaisin töihin. Mitäköhän siitäkin tulee, kaikki vaan tuijottaa. Ehkä se ensimmäinen päivä on pahin, mutta en siitä vielä murehdi enempää. 

torstai 22. tammikuuta 2015

Terve

Kävin eilen hiihtämässä. Viimeksi olenkin hiihtänyt noin 10 vuotta sitten.
Niin se aika menee, silloin olin peruskoulussa ysillä. Miten hienoa olikaan olla koulun vanhimmat.


Tiistaina heräsin jo neljän aikoihin, eikä uni tullut millään. Mielessä oli tietysti maanantain ruumiinavauksen tulokset ja kysymykset pyöri päässä edelleen, miksimiksimiksi?
Siihen kun ei koskaan saa vastausta.

En ole vieläkään hyväksynyt tapahtunutta, eikä mun mielestä vielä tarviikkaan. Onhan tapahtumista kulunut vasta niin vähän aikaa, eli 2kk vähän yli. Joku nyt varmaan ajattelee, että miksi mä oikein suren kohtuun kuollutta vauvaa, eihän hän ollut edes vielä olemassa.
No kyllä oli! Joka päivä tunsin liikkeet ja kannoin Eemeliä melkein sen 9kk, kyllä siihen asukkiin ehti jo kiintyä.

Olen miettinyt taas kerran tätä blogini tulevaisuutta. Koska tämä kirjoittaminen jonkin verran helpottaa, niin jatkossakin tulen tänne kertomaan kuulumisia ja tuntemuksia. En siis aio perustaa uutta blogia, sitäkin mietin jossain vaiheessa.

Eemelin ensimmäinen nalle vietiin haudalle.
Eilen varasin myös ajan tatuoinnin ottamiseen. Heti sairaalassa oli selvää, että jonkinlainen muistotatuointi tulee. Jollain tapaa haluan että Eemeli kulkee mun mukana, vaikka uskon siihen että hän on läsnä muutenkin. 
Se tulee olemaan mulle taas tosi tärkeä juttu.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

MARIANNE-MUFFINSSIT

Jihuu, tänään leivoin marianne-muffinsseja. Ihan sen takia, että me saadaan vihdoin hoitopöytä!! Me haettiin tämä jo maanantaina, kun hyvä pöytä löytyi paikallisen Facebook-kirppiksen kautta ja vieläpä ihan 800 metrin päästä. Mutta tosiaan pöytä on vielä säilytyksessä autotallissa ja illalla miehet kantavat sen tänne ylös.


MARIANNE-MUFFINSSIT
12 pientä & 10 isoa

2 dl sokeria
4 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
2 dl marianne crushia
2 dl maitoa
100 g sulatettua voita

Sulata voi ja anna jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Vaahdota sokeri ja kananmunat vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää sokeri-munavaahdon joukkoon kuivat aineet, maito, sekä sulatettu voi.
Annostele muffinssivuokiin, suunnilleen puolilleen.
Paista +200 asteisessa uunissa noin 15min.


KUORRUTUS 

130 g huoneenlämpöistä voita
2 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä
vihreää elintarvikeväriä
marianne crushia

Vaahdota nopeasti huoneenlämpöinen voi, vaniljasokeri ja tomusokeri.
Lisää vettä, jotta massasta tulee notkeaa ja vihreää elintarvikeväriä oman maun mukaan.
Kuorruta muffinssit ja koristele marianne crush:illa. Säilytä jääkaapissa!

Tästä kuorrutteesta tein puolikkaan ja se riitti 6 pieneen muffinssiin.
Laitoin loput muffinssit pakastimeen, on sitten jotain tarjottavaa vieraille, kun niitä varmaan tulee sitten kun vauva syntyy.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

SADEPÄIVÄ

Eilen oli taas niin harmaa ja sateinen päivä, joten pesin viimeisetkin vauvanvaatteet.


Isommat vaatteet olenkin jo järjestellyt vaatehuoneeseen, mutta pienemmät vaatteet pitäisi laittaa hoitopöydän laatikoihin. Niin eihän meillä ole vielä hoitopöytää, mutta haluan ehdottamasti että siinä on laatikot, mihin vaatteet saa piiloon.
Täytyy taas seurata tori.fi sivustoa, jos sieltä vaikka löytäisi hyvän pöydän.

maanantai 3. marraskuuta 2014

TÄNÄÄN


Laitoin kotia vähän jouluisempaan kuntoon.
Taisin olla ensimmäinen meidän kerrostalossa, joka on laittanut jo jouluvalot päälle. Ei kai se nyt mitään haittaa, jonkun kuitenkin pitää olla se ensimmäinen sekopää.

tiistai 28. lokakuuta 2014

Havin kynttiläputiikki

Käväisin tänään Riihimäellä sijaitsevassa Havin tehtaanmyymälässä.
Hain kynttilöitä!
Sieltähän saa myös lautasliinoja, kertakäyttömukeja, suodatinpusseja ymsyms.


Ostin paketin pieniä tuikkuja, paketin lautasliinoja ja sitten näitä isompia kynttilöitä 5kpl.
Kaikille näille tuli hintaa vain 13,93€.
Siellähän osan kynttilöistä saa ostettua kilotavarana; eli ostin kilotavarana 3 kynttilää ja maksoivat vain 3,93€.

Kannattaa käydä, harmi vain kun siellä ei ollut tuoksukynttilöitä.

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

HUH

30+5.
Maha kasvaa ja töiden jälkeen olo on aika ahdistava. Alaselkä jumiutuu töissä. En nyt tiedä miten pitkään tässä jaksaa töissä olla, työpäiviä olisi siis jäljellä 20. 
Plaah sentään, jos nyt vielä ainakin ensi viikon jaksaisi olla...

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

SÖPÖT

En enää ikinä lähde mukaan lastenvaatekutsuille.


Niin söpöjä ja liian kalliita!
Mutta koska ollaan saatu paljon vaatteita ilmaiseksi, ajattelin että jos muutamia ostan itse, niin menkööt. 

Maanantaina kävin nopeasti neuvolassa.
Täti se ei vieläkään osannut sanoa miten päin vauva tuolla oleilee. Kokeili kuitenkin jotain kumpua ja sanoi että; "tämä on ehkä peppu tai pää."
Se on muuten jännää silittää omaa mahaa ja tuntea sen kovan kummun!

69 päivää jäljellä laskettuun aikaan ja TYÖpäiviä on jäljellä 22, huhhuh.