Siinä kaksi sanaa, jotka pyörivät päässäni.
Kohtukuolema ja miksi?
Eilen kun hain kirjastosta kirjoja, ajattelin että saisin uusia näkökulmia. Mutta ei se niin mennytkään. Jäi aika tyhjä olo niistä, vaikka joitain samoja ajatuksia löysin. Kirjat eivät suoranaisesti kertoneet kohtukuolemista, paitsi kirjassa; Pikkuveljet eivät ole perhosia, jossa on kaksosraskaus ja toinen menehtyy raskausviikolla 23.
Ihmettelenkin suuresti, miksi näistä ei kirjoteta enemmän?
Tiedän nyt vain tasan yhden kirjan, joka käsittelee asiaa.
Pitääköhän tässä itse kirjoittaa kirja...
Vuosittain noin 200 perhettä kohtaa kohtukuoleman. Se tekee 0,3% (kohtukuolema.fi).
Meitä on kuitenkin aika paljon, miksi tästä ei puhuta?
Kun me oltiin siellä jälkitarkastuksessa, niin saimme tietää että Hyvinkään sairaalassa viime vuonna loppuraskauden kohtukuolemia oli kaksi. 2, KAKSI! Ja me oltiin se toinen.
Oon tosi kiitollinen, että oon saanut sähköpostia saman kokeneilta. On ollut tosi hyvä vaihtaa ajatuksia ja etenkin se, ettei olla yksin tämän kanssa.
Kuitenkin olen tajunnut, että tämän kanssa pitää elää hyvinkin se 60 vuotta.
Emme saa koskaan tietää mitä luonteenpiirteitä Eemeli olisi perinyt toiselta, me ei koskaan nähty Eemelin silmiä, me ei nähdä Eemelin kasvavan. Se kaikki otettiin meiltä pois ja ilmaan jäi roikkumaan vain kysymys; miksi?
Ja siihenkään me ei koskaan saada vastausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti