Muistan sen mustan maanantain, kun heräsin jälleen uuteen aamuun. Tietämättäni kannoin sisälläni kuollutta elämää. Muistan, kun vauva oli niin hiljainen että huolestuin. Muistan sen itkun mikä tuli heti, kun soitin Matelle ja synnärille.
Muistan sen mustan huoneen, eikä käyrältä kuulunut mitään. Muistan kaikkien ilmeet ultraushuoneessa; "valitettavasti sydänääntä ei löydy".
Itkuitkuitkuitku parkuparku kuolemantuomio.
Muistan ensimmäisen ultrakäynnin ja miten ihana oli nähdä ruudulta sykkivä sydän. Muistan kun saimme rakenneultrassa tietää, että meille tulisi poika.
Muistan kun tunsin ensimmäistä kertaa liikkeesi, kuin perhosen siipien havinaa. Muistan miten ihanaa se oli kun maha kasvoi ja tunsin liikkeesi vielä paremmin.
 |
| Viimeinen mahakuva 30+5. |
Muistan sen, kun maanantaina menin itkien suihkuun ja silitin mahaani, ajattelin; "sinä siellä, pieni enkelivauvani". Tiistaina synnärillä muistan kuulleni vauvan itkua, kuulin myös meidän itkua.
Väärinväärinväärinväärin epäreiluaepäreilua.
Muistan ikuisesti sen hetken, kun sain meidän vauvan, Eemelin syliini.
Minusta oli tullut enkelivauvan äiti, meistä oli tullut vanhempia. Onnittelut vaihtuivat osanotoiksi. Niin meille syntyi suru.
Osanottoni teidän suureen suruun. Pystyn erityisen hyvin samaistumaan tunteisiisi sillä meille syntyi myös pieni enkeli marraskuussa ihan muutama päivä enne teidän Eemelin syntymää. Voimia teille <3
VastaaPoistaKiitos, paljon voimia myös sinne!
Poista<3
VastaaPoistaVoi Salla ♥♥
PoistaAivan kamala tilanne.Aina tulee kyynel silmään kun luen sinun kirjoituksia.Todella kauniisti olet osannut kirjoittaa surullisesta tilanteesta huolimatta.Voimia sinne ♡
VastaaPoistaKiitos, olen huomannut että tämä kirjoittaminen auttaa. Ainakin jonkin verran.
PoistaOsanottoni. Kurkkua kuristaa tuntemattomankin ihmisen kohtalo, ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan tällaista. Voimia ja siunausta.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaLöysin tänne Ulpukan blogin kautta, kun huomasin sinun kommentoineen.
VastaaPoistaOtan osaa teidän suureen suruun. ♥ Ihan kamalaa, että kohtalotovereita löytyy aina vaan lisää. :( Meille syntyi meidän Esikoinen, enkelipoika viime heinäkuussa muutamaa viikkoa ennen laskettua aikaa. Olen nyt uudelleen raskaana, viikkoja reilu 12. Kolmisen kuukautta meni siis synnytyksestä uuteen raskauteen. Jos haluat vaihtaa ajatuksia, voit laittaa minulle spostia minea.adalmiina[at]gmail.com. Vaikka mulla nyt ei tota 12 viikkoa kummempaa kokemusta tähän mennessä vielä olekaan. :) Ymmärrän myös, jos et halua. :)
Voimia ihan jokaiseen päivään! ♥ Jään seuraamaan teidän tarinaa, vertaistuki on vaan tässä tilanteessa niin parasta.
//minea
Kiitos, on ollut kamalaa huomata miten paljon meitä onkaan.
PoistaToivon sydämestäni kaikkea hyvää sinun uuteen raskauteen ♥♥
Vaikka sinua en tunne en voinut tekstejäsi lukea ilman kyyneliä! Niin vääriin ja julmaa, ei kukaan pitäisi joutua hautaamaan omaa vauvaa/lastaan. En tiedä mitä sanoa koska mitkään sanat eivät varmaan tässä tilanteessa lohduta. Tovotan vain voimia surun keskellä.
VastaaPoistat. Kahden pojan äiti
Kiitos. Ei tälläistä kohtaloa toivo kenellekkään..
PoistaTulin vastavierailulle blogiisi kun huomasin käyntisi omassani. Itku tuli lukiessa. Petri Laaksosen Ota hänet vastaan oli laulu jonka lauloin isälleni 2.5 viikkoa sitten puhelimen välityksellä saatto-osastolle sairaalaan. Oli viimeinen kerta kun puhuttiin. Rakkaasta ihmisestä luopuminen on tiukka paikka, vaikka sitä itselleen aina koittaakin uskotella olevansa vahva. Voin vaan kuvitella, mitä olet käynyt läpi omasta pienestä luopuessa. :(
VastaaPoistaHuomasin saman kuin sinäkin, että lähipiiristä on useampikin ollut kokonaan pitämättä yhteyttä sen jälkeen kun suru-uutisen kirjoitin facebookiin. En mä odota, että isän sairaudesta tai kuolemasta puhuttaisiin ja surkuteltaisiin. Niitä asioita jutellaan äidin ja sisarusten kera. Mutta justiinsa se, että jonkun kanssa lähtisi kahville, kirppareille, lenkille.. Ihan sitä normaalia elämää mitä muutenkin. Mutta hiljaiset pari viikkoa on ollut. :(
Se on kyllä kaunis kappale ja varmasti monelle rakas. En tiedä miten reagoin siihen, jos sen jostain tulevaisuudessa kuulee...
PoistaMoni ystävistä on antanut meidän alkuun surra rauhassa ja ovat sitten ottaneet yhteyttä. Ovat kertoneet etteivät oikein ole tietäneet mitä sanoa, se on ihan ymmärrettävää. Olen myös tämän blogin kautta saanut yhteydenottoja sähköpostiin, vertaistuki on ollut tosi tärkeää.
Toivottavasti joku sinun ystävistä rohkaistuu ottamaan yhteyttä, voimia!!