MAALISKUU

Pelolla oon odottanut tätä kuukautta. 

18.päivä pitäisi olla työmaalla. Tai olenkin, oon sen päättänyt että sinne menen vaikka mikä olisi. Tietysti mua nyt jo ahdistaa; oon jo mielessäni kuvitellut miten mua katsotaan, miten niitä onnitteluja tulee ihmisiltä jotka ei tiedä tästä ja miten romahdan johonkin nurkkaan.

Kuitenkin luulen, että ensimmäiset päivät on ne pahimmat. 

Vaikka raskaus päättyikin suurimpaan suruun, kohtukuolemaan, oon onnellinen ja kiitollinen siitä että oon saanut pitää "äitiysloman". Eihän tämä mitään herkkua ole ollut, en ole kuluttanut aikaa missää baareissa tai matkoilla. On täällä silti ollut niitä hyviäkin päiviä, kun on oikeasti tuntunut siltä että kyllä tästä selvitään.

Nyt oon huomannut, että joskus iltaisin on vaikea saada unta. Ja silloin kun uni ei tuu, ajatukset ihan huomaamatta menevät synnytykseen ja siihen sunnuntai-iltaan jolloin kaikki oli vielä hyvin. En vain voi ymmärtää mitä tapahtui. Tekisin varmaan palveluksen itselleni, jos jo hyväksyisin asian. Kevättä kohti, päivä kerrallaan.