perjantai 7. marraskuuta 2014

ÄH

Ajatukset ovat siirtyneet niin paljon jo tulevaisuuteen.
Esitän päivittäin itselleni kysymyksiä; miten pärjään vauvan kanssa, tuleekohan minusta hyvä äiti, mitä jos imettäminen ei onnistu, mitenköhän se synnytyskin menee, onkohan meillä kaikki tavarat jo ostettu, mitä jos sittenkin puuttuu jotain todella tärkeää?

Eilen vaihdoin toiset jouluvalot ikkunaan, nyt on parempi!

Iltaisin on välillä vaikeaa saada unen päästä kiinni, milloin sattuu alaselkään ja milloin vauvakin potkii. Se on kuitenkin ihanaa tuntea liikkeet, vaikka välillä nekin sattuvat.


Aamuisin herään joskus jo kuudelta, valvon hetken ja saatan mennä takaisin nukkumaan.
Onkohan tämä nyt sitä valmistautumista tulevaan?
Olenkin yrittänyt rentoutua lukemalla kirjoja/lehtiä, käymällä kaupoissa, kuuntelemalla musiikkia ja tekemällä hyvää ruokaa.


Kaikista ajatuksista ja kysymyksistä huolimatta olen hirveän onnellinen ja en malta odottaa, että vauva syntyy.
Tietysti toivon, että ei vielä pariin viikkoon tapahtuisi mitään, koska viikkoja on vasta 34+3.
Pari viikkoa sitten tosiaan kun kävin neuvolalääkärillä, hän totesi että paikat ovat jo jonkin verran pehmentyneet. Eikös sekin voi jo tarkoittaa, että tyyppi on tulossa sieltä aikaisemmin ulos? 
Kääks.

6 kommenttia:

  1. Samoja ajatuksia täälläkin pyörii päässä. Tsemppiä viimeisiin hetkiin masun kanssa. :)

    VastaaPoista
  2. Meillä kaksi joulukuun lasta :) Tsemppiä loppuraskauteen!

    VastaaPoista
  3. Kaikki menee varmasti hyvin, mitään on turha etukäteen murehtia :D
    Ja Sinusta tulee loistava äiti tietenkin !!! :D :D <3

    VastaaPoista