keskiviikko 16. joulukuuta 2015

PELOT

Mitä pidemmälle tämä raskaus etenee, sitä enemmän pelotkin ovat lisääntyneet. Kun nyt liikkeet tuntuvat jo todella hyvin ja näkyvät myös mahan päältä, on tosi pelottavaa herätä joka aamu. Peläten jos niitä ei tunnukaan. Muutamana kertana onkin ollut lähellä soitto neuvolaan tai sairaalaan, kunnes viimein tyyppi on ilmoittanut itsestään.


Maanantaina oltiin jälleen sairaalassa ultrassa ja siellä oli kaikki kunnossa. Mun pulssi hakkasi varmaan kahtasataa, kun alettiin ultraamaan. Lääkäreiden/kätilöiden kanssa puhuttiin näistä peloista ja synnytyksen käynnistämisestä ja saatiin myös seuraava ultra-aika. 
Kaikki siellä sairaalassa ovat olleet meitä kohtaan niin kannustavia ja ihania, että meinaan aina itkeä vaan sen takia. 

Silti yritän päivittäin nauttia tästä raskaudesta ja kasvavasta mahasta. Kohtukuoleman jälkeen se ei todellakaan ole helppoa, eikä me olla vielä laitettu mitään valmiiksi. Turvakaukalo odottaa tuolla nurkassa ja kaapissa muutama vaate, jotka ostin kirpputorilta. 

Päässä on niin tuhat ajatusta, että en edes saa järkevästi kaikkea kirjoitettua...

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

RAKKAALLE

Vuosi on kulunut. Tänä samaisena päivänä meidän maailma muuttui. Se muuttui itseasiassa jo 17.11, jolloin sydänäänet katosivat ja pieni nukahti ikiuneen kohdussani.

Eemeli syntyi myöhään yöllä. 
18.11.2014 klo. 23:56, täydessä hiljaisuudessa. 
Kuului vain meidän itkua, ei sitä vauvan ensimmäistä parkaisua. 
2794g ja 50cm. 
Täydellinen pieni poika, meidän esikoinen. 

"Kauneimmilla lapsilla on siivet valmiina. 
Heidän ei kuulukaan astella päällä maan. 
Älä ole pahoillasi, vaikka enkelin syliisi saitkin, 
sen kauneudesta ei muu maailma pääse nauttimaan. 
Mutta sinä sait, 
sait etuoikeuden enkeliä katsella, 
rakkaudella saatella."


Kaunista ensimmäistä taivasvuotta rakas Eemeli, ensimmäistä syntymäpäivää sinne jonnekin.
Elät aina meissä, olet joka päivä ajatuksissamme, nämä kyyneleet kertovat rakkaudesta ja tämä ikävä on sanoinkuvaamaton.

Eemeliä aina rakastaen.


maanantai 16. marraskuuta 2015

RAKENNEULTRASSA

Taas stressasin ja jännitin tätä päivää. Rakenneultraa. Taas samaan sairaalaan ja samoille käytäville, missä vuosi sitten kohtasimme niin suuren surun. Odotustilan ohi käveli meitä hoitanut lääkäri ja ultran jälkeen vielä sairaalapastorikin käveli vastaan. Sattumaa vai oliko näillä jokin tarkoitus? 


Tyypillä oli kaikki kunnossa. Saimme myös veikkauksen sukupuolesta, mutta kätilö ei ihan ollut siitä varma. Jätetään se vielä salaisuudeksi.
Saimme myös joulukuulle seuraavan käynnin ja mikäli paniikki tulee, niin sairaalan vaan. 
Tuntui hyvältä, että meidän huolia kuunnellaan ja etenkin, että ne otetaan nyt tosissaan. 

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

VAROVAISIN MIELIN

Marraskuu. 


Tämä kuukausi tulee olemaan ihan kamalan tunteikas. On rakenneultraa ja Eemelin kuolemasta/syntymästä tulee kuluneeksi vuosi. Kummatkin osuu samalle viikolle. 
Nyt on jo tunteet pinnassa ja tuntuu, että itku tulee taas ihan pienestäkin. Lisäksi raskaus on herkistänyt entisestään. 
Pienen liikkeet tuntuvat nyt päivittäin ja painottuvat yleensä iltaan. Eihän niitä vielä paljoa ole, mutta kuitenkin jotain selkeästi tapahtuu. 

Olispa vain mahdollista nukkua kevääseen asti. Herätä sairaalassa vauva kainalossa. 
Päivä kerrallaan ja varovaisin mielin...

torstai 15. lokakuuta 2015

HUI

Mitä uskalsin tehdäkään? Ostin muutaman vauvanvaatteen, hui. No ihan kirpparilta, mutta kuitenkin. Alkuraskauden vain mietin, etten varmaan uskalla ostaa mitään. Mutta jotenkin sitä haluaa tälle toisellekin jotain ostaa.
Eikä nämä asiat murehtimalla muutu, mutta kyllä silti Eemelin kohtalo on päivittäin mielessä. Ja ei tämä olo varmaan ainakaan helpota, kun viikkoja tulee lisää.


Mahan kyllä jo huomaa, jos oikein tarkkaan katsoo. Työvaatteiden alle saan sen vielä piiloon. 
Töissä olen jaksanut ihan ok, mutta kyllä nuo kaikki nostamiset alkaa tuntumaan selässä. Varmaan iltavuorot saavat kohta jäädä muiden hoidettavaksi, en halua ottaa yhtään mitään riskejä. 

En voi oikein ymmärtää, että ensi kuu on marraskuu. Ja vuosipäivä lähenee kovaa vauhtia. Hui.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

VOINTI

"Miten oot voinut?"
Jos nyt joku sen kysyisi, voisin vastata että hyvin. Vielä en oikein edes huomaa raskautta, vaikka maha tuntuukin jo erilaiselta. Pelot eivät ole vielä vallanneet mieltäni, mutta ne varmaan sitten iskevät kun liikkeet alkavat tuntua. Istukka onkin nyt edessä, joten en tiedä miten sekin vaikuttaa liikkeiden tuntemiseen...


Silloin tällöin olen miettinyt miten jaksan sitten olla töissä, jos yöt kyttään liikkeitä ja aamulla on oltava aikaisin töissä. Miten pitkälle sitä jaksaa? 
Ajattelin nyt kuitenkin mennä tässä päivän ja viikon kerrallaan, enkä ottaa töistä mitään paineita.

Seuraava koitos on rakenneultra. Mutta luulen, että sitä ennen käydään vielä yhdessä ultrassa sairaalassa, vaikka neuvolassakin ultraavat tuossa välissä.

Kaiken surun ja kaameuden jälkeen, mä niin toivon että ensi vuodesta tulisi meidän onnellisin.

tiistai 15. syyskuuta 2015

ANNA MINUN KUULLA SUN ÄÄNESI


Mä niin toivon ja rukoilen, että ensi keväänä saisimme vihdoin kuulla sen vauvan ensimmäisen parkaisun. Saisimme vihdoin sen eläväisen syliimme.
Odotamme siis toista lastamme.

Saas nähdä miten pää pysyy viikkojen ja kuukausien kuluessa mukana, milloin se todellinen paniikki iskee. 
Ultria meillä on nyt takana kaksi, molemmissa kaikki on ollut kunnossa. Siltikin pelko on tuolla takaraivossa päivittäin.
Toivottavasti Eemeli siellä jossain meitä suojelee.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

PITÄISKÖ PÄIVITTÄÄ

Ohoo, onpas viime kirjotuksesta aikaa. Töissä ollut kiireitä ja en ole jaksanut sitten edes avata konetta, tai edes kirjoittaa mitään. Ja tosiaan instagramiin päivittelen aika usein kuvia, sieltä mut löytää @sonjakarkki.


Lomalla käytiin mm. Korkeasaaressa. Siellä olen viimeksi käynyt joskus kun olin ala-asteella. Oli se silti samanlainen mitä muistelin. Kanit oli kivoimpia ja käytiinkin katsomassa niitä kaksi kertaa :D Vähän harmitti, kun mitään kissaeläimiä ei näkynyt, olikohan liian lämmin päivä niille, että olivat vain jossain piilosilla.


Tämän kuvan nappasin joskus kesäkuussa. Näettekö saman kuin minä?
Ihan selvästi enkeli. Istuskelin keittiössä ja katselin ulos ja jotenkin sitten katselin samalla pilviä. Näin heti että se on enkeli. Sain onneksi otettua kuvan, ennenkuin pilvet hajosi.
Onkohan tämä nyt merkki jostain?

perjantai 31. heinäkuuta 2015

KUULUMISIA KUVINA


Kuulumiset tulevat nyt aika pitkälti kuvien muodossa, mutta eikös kuvatkin ole kivoja?

Porvoossa vietimme yhden lauantaina. Eihän siellä koko päivää mennyt, kun pyörimme vain vanhassa kaupungissa. Se on niin ihana kaikkine pienine liikkeineen! 


Ostin elämäni kalleimmat suklaat pienestä suklaapuodista. Arvostan käsityötä ja sitä, että tuotteet tehdään siinä paikan päällä. Oli kyllä tosi hyviä ja tuolla käydään varmasti vielä tänä kesänä uudelleen. Pieni suklaapuoti sijaitsee Porvoon Tuomiokirkon vieressä.


Nyt olen tämän viikon ollut kesälomalla ja Matella loma alkaa vasta tänään. Joten joka päivä olenkin yrittänyt tehdä jotain, vaikka se onkin vähän tylsää yksin. Eikä sitä tule sitten lähdettyä mihinkään pitkälle. Ensi viikko ollaan siis samaan aikaan lomalla ja suunnitelmissa ainakin käydä Korkeasaaressa, Porvoossa, sukulaisilla ja kirppiksillä!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

YLI PUOLEN VUODEN SURU

Kuva: Marraskuu 2014.








Äiti, minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.

Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.


Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.
~~~~~~

Nyt elämme jo heinäkuuta. 4 kuukauden kuluttua on marraskuu. Kovaa vauhtia se vuosipäivä lähenee. 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

TALVILOMALLA

Ihan totta, olen nyt talvilomalla. Viikko tosiaan on nyt ja sitten on vielä neljä viikkoa kesälomaa, jotka ovat sitten myöhemmin. Mua ei haittaa vaikka sataakin vettä ja lämpötilat on mitä on, saan silti sen lomafiiliksen jostain. 


Instagram seuraajat jo tietävätkin, että kävin tänään hakemassa aikuisten värityskirjan ja värityskynät. Keväällä jo mietin että väritys voisi olla jonkinlaista terapiaa, stressinpoistoa. Olisi varmaan heti pitänyt kokeilla, mutta en silloin tiennyt, että aikuisille on olemassa värityskirjoja. Omat taidot ei tosiaan riitä piirtämään mitään hienoja kuvia, joten uskon että tämä on kiva juttu! Tästä siis kuulin työkaveriltani.


Eilen meidän piti mennä kiertämään kirppareita, kunnes tajuttiin matkalla vasta katsoa, että eihän mikään ole auki! No sitten ajeltiin pieniä sivukyliä. Kyllä se maaseutu ja luonto on nyt kauneimmillaan ja matkalla poimittiin lupiineja Eemelin haudalle. 

On aina ihana ja lämmin huomata, että joku on käynyt haudalla. Nyt oli ilmestynyt myös muitakin kukkia, iso kiitos!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

PÄÄTÖS

Eilen illalla, kauan stressaamani ja pelkäämäni asia tuli päätökseen. Saimme hautakiven pystyyn. En edes ymmärrä, miten alkutalvesta olen itse pystynyt ottamaan selvää hautakiven sallituista mitoista, siis emme käyttäneet tähän hautaustoimiston apuja. Sukulaisilla on kiviyritys, jonka kautta kiven tilasimme. 
Tämä oli sellainen asia minkä halusin itse hoitaa. Vaikka kaikki mahdollinen on nyt tehty, siltikin tätä raskasta taakkaa pitää vielä kantaa. 

Edessä on vielä vuosipäivä, noin puolen vuoden päästä. Niin nopeasti aika vaan menee, vaikka voin yhä tuntea Eemelin käsivarsillani, kun syleilin häntä viimeistä kertaa.


"Ja jos joskus syliin mustan maan
mä sua joudun kantamaan
niin minä sinua vaan."

tiistai 19. toukokuuta 2015

PÄIVÄT

Ne vaan menee. Olenkin sanonut saman jo muutamia kertoja... Töissä on kiire ja joka päivä on tullut ylitöitä. 
Äitienpäiväkin onneksi meni jo, Matte oli ostanut lahjankin ja itkua se oli aamulla, sekä illalla. Vähän ristiriitaista, kun jaloissa ei pyöri ketään ja silti mulle sanottiin "hyvää äitienpäivää". Käytiin myös haudalla ja kun sieltä lähdettiin, niin radiosta alkoi soimaan Elastisen Eteen ja Ylös-biisi. Se oli aika jännä tilanne ja yksi ystävä sanoikin sitten, että ehkä Eemeli oli siinä hetkessä läsnä ja halusi viestittää jotain. En nyt sanatarkkaan muista sanoiko hän noin, mutta ainakin sinnepäin.

"Katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan"


Kirppiksillä ollaan käyty ja löysin pomona-kulhon 12€:lla. Kantta siinä ei ollutkaan, mutta eipä haittaa. Lisäksi löysin taas ihania lastenkirjoja.

Ehkä tämä blogi tästä pian taas herää henkiin, jospa tuleva kesä antaisi mulle lisää voimaa.
Instagramissa voitte mua seurata @sonjakarkki. 

torstai 7. toukokuuta 2015

ÄITIENPÄIVÄ

Tuleva äitienpäivä on jo alkanut ahdistamaan. Menee mihin tahansa, niin törmää teksteihin; "onnittele äitiä, äitienpäivä lähestyy, muista äitiäsi". Sitä on nyt jokapuolella, ihmiset tilaavat kakkuja, ostelevat kukkia ja lahjoja, valmistautuvat ihanaan päivään. 
Noinhan se olisi ehkä meilläkin mennyt. Mutta. 
Tämä ensimmäinen äitienpäiväni tulee olemaan täysin erilainen. Suru ja ikävä nousevat taas pintaan.

Kuva: Pinterest.

Tällä viikolla olen myös kohdannut töissä taas kysymykset; "säkö palasit äitiyslomalta, kumpi tuli?". Nyt olen jo jotain pystynyt vastaamaan, mutta kyllä se silti nosti kyyneleet silmiin. Välillä mun tekisi vain mieli kulkea pussi päässä, että voisin vältellä noita kysymyksiä. 

Kyllä tämä suru on edelleen sitä aaltoilua. Välillä tuntuu, että kyllä tästä selviää, mutta sitten on näitä päiviä/viikkoja, kun kaikki vyöryy päälle. Ja lapsen kuolemasta tuskin ikinä selviää, vaan sen kanssa oppii elämään.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

AIKA

Siis mihin tämä aika oikein kuluu? Näköjään kirjoitustahti on mennyt siihen 1 kirjoitus/viikko. Jotenkin en ole vain jaksanut. 

Viikko sitten tiistaina posti toi ruumiinavauspaperit, sekä potilaskertomuksen kotiin. Jälkitarkastuksessa tammikuussa sanottiin, että tulevat parin viikon sisään, mutta ehkä oli parempi että se meni näinkin pitkälle. Aika karua luettavaa ne paperit olivat. Elimien painot ja kaikki oli kuvattu tarkasti paperille. Ehkä eniten kuitenkin järkytti lukea potilaskertomus.

Miten me ollaan tultu päivystykseen, kun vauvan liikkeitä ei ole tuntunut ja kuinka kätilö on yrittänyt löytää sydänääniä, tuloksetta. Miten on ultrattu ja todettu että vauva ei liiku, sydän ei syki, eikä napavirtauksia todeta. Miten me oltiin luonnollisesti järkyttyneitä.
Ja kuinka 23:56 synnytin ongelmitta elottoman poikalapsen.

Kun papereita luki ja luki uudelleen, todella mietin onko tämä kaikki todella tapahtunut meille. Sitä on elänyt aikamoisessa sumussa ja esimerkiksi en muista joulusta tai uudesta vuodesta yhtään mitään. Ja ymmärrän täysin, miksi Matte ei halua lukea papereita ollenkaan. Ei ne mullekaan tuonut mitään mielenrauhaa, koska Eemeli ei tule takaisin. Mutta ehkä lukemalla nuo, olen ymmärtänyt tätä tilannetta enemmän ja enemmän, vaikka aikamoisen ahdistuksen ne sai aikaiseksi.


Ensi viikolla kaikesta tulee kuluneeksi jo puoli vuotta! En voi uskoa sitäkään. 
Ja mikä pahinta, samalle viikolle osuu äitienpäivä. En tiedä miten siihenkään reagoida, tai jos joku mulle toivottaa hyvää äitienpäivää.
Hautakivikin on tekeillä ja siihenkään ei varmasti mene enää kauan aikaa, että sen saa sinne paikoilleen. Sitten on kaikki tehty. 

lauantai 18. huhtikuuta 2015

KIRPPISLÖYDÖT

Ensimmäinen vapaa viikonloppu töidenpaluun jälkeen. Voin kyllä sanoa, että vähän väsytti. Nukuin sellaiset 11 tuntia, voi tosin myös johtua ihan eilisestä. Oli pitkä päivä, heräsin siinä 3:30 ja olin kotona vasta 19:30. Tuli käytyä Orimattilassa ystävän kanssa syömässä ja vielä lapsuudenkodissa pyörähtämässä! 


Tänään käytiin sitten taas kirpparilla. Aina sieltä Tingi&Tongi kirppikseltä jotain lähtee mukaan. Isompi Riihimäen tölkki löytyi lapsuudenkodistani. Pieni keittiötölkki löytyi Orimattilan kirpputorilta 4€. Muut ovat Tingi&Tongi kirppikseltä; vihreä lasikulho 6€, Mössö-kirja 1€ ja leijona-kirja 0,50€. Tunnistaako kukaan muuten tuota vihreää lasikulhoa?


Tämäkin säästöpossu löytyi muutamia viikkoja sitten Tingi&Tongi kirppikseltä hintaan 14,50€. 


Ja kun kerta Orimattilassa kävin, niin pitihän sitä käydä Drockilan kynttiläpajassa. Oli kyllä niin ihania kynttilöitä! Muutamat kynttilät ostin, vaikka näin keväällä ei tule niin usein niitä poltettua. 

maanantai 13. huhtikuuta 2015

"ONKO SULLA LAPSIA?"

Kysymys, jota olen pelännyt ja jota tulen varmasti jatkossakin pelkäämään. Työharjottelija, joka on meillä ollut parisen viikkoa kysyi sitten tämän. Osasin kyllä sitä jotenkin odottaa. Menin ihan lukkoon ja sopersin vain jotain että "nyt ei puhuta siitä/ei ole hyvä aihe". Sain pitkän katseen ja sanat "oooookeii". 
Mulla tuli hirveä kylmä hiki ja rupes kädet tärisemään. Sen jälkeen olikin sitten hiljaista.

Mitä mun pitäisi tuohon kysymykseen vastata?
Onhan mulla lapsi, taivaassa, kuollut, poissa. En jotenkaan vain jaksanut ruveta kertomaan, etenkään ihmiselle jota en vielä tunne. Silti samalla sekunnilla mua kadutti, etten halunnut kertoa. Olisinhan voinut vain sanoa, että on yksi lapsi. Mutta yksi kysymys olisi varmasti johtanut myös toiseen. 

Yksi viaton kysymys sai kyllä mielen ihan pohjalle. 

 

maanantai 6. huhtikuuta 2015

MUISTUTUS


Kirjakin osaa muistuttaa tapahtuneesta. Yksi lause saa taas tajuamaan mitä tässä on käyty läpi. Suru kulkee arjessa mukana ja olen sen kanssa oppinut jo vähän elämään. Silti esimerkiksi töissä se keskittyminen ei ole vielä samanlaista kuin ennen. Oon tehnyt kiltisti sen 8h päivän ja onneksi nyt on ollut näitä pyhiä/vajaita viikkoja, niin paluu on ollut vähän helpompaa.

Odotan jo nyt kovasti kesälomaa, että saadaan tehdä jotain mukavaa yhdessä Maten kanssa. Todennäköisesti meillä on vain kaksi viikkoa lomaa samaan aikaan, mutta nyt ei jaksa pienistä valittaa.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

MITÄ NYT KUULUU


Olen ollut kohta sen kaksi viikkoa töissä. Kaikki aika minkä sain olla kohtukuoleman jälkeen kotona, oli hyväksi. Pelkään joka päivä niitä katseita ja sitä, että kohta joku kaupan työntekijä tulee kyselemään jotain. Työpaikalla, leipomossa, on helpompaa kun kaikki kohtelevat mua samoin kuin ennenkin. Mitään romahduksia ei ole tullut, mistä olen tosi yllättynyt. Silti kun jostain kaupan käytäviltä kuuluu vauvan itkua, en voi olla miettimättä että tuo jäi meiltä kuulematta. Tai jos nään jonkin vastasyntyneen, tai raskaana olevan, katson muualle. Milloin nämä katkeruuden tunteet väistyvät?

Tuntuu, että elämä pyörii nyt vain töiden ja Eemelin kuoleman ympärillä. Vapaapäivisin on ollut pakko lähteä kotoolta pois, mennä vain johonkin kaupoille kiertelemään. Tänäänkin on siis vapaapäivä ja ajattelin mennä johonkin kahville, ehkä kirppikselle myös. Niitä on kiva tehdä yksinkin. 

maanantai 23. maaliskuuta 2015

TAKAISIN

Niin se töihinpaluu koitti viime keskiviikkona. Olin hirveän stressaantunut ja jännittynyt aamulla, kun en yhtään tiennyt mitä odottaa. Etenkin ihmisiltä joiden kanssa tekee vain yhteistyötä, sainkin sieltä heti aamulla jo kommenttia "ai sä oot tullut jo takaisin", vastasin vaan joo ja lähdin tilanteesta pois. Osan katseista oon kyllä huomannut, että ovat olleet tosi yllättyneitä kun taas pyörin työmaalla.

Muuten on mennyt hyvin, vaikka toisinaan tuntuu että keskittyminen herpaantuu. Koitan hirveästi tsemppaa itseäni, ihan senkin takia että työkavereilla olisi helpompaa. En halua, että mua pidetään jonain mörkönä jolle ei enää uskalla puhua mitään. 


Eilen oli ihana päivä, kun pari ystävää tuli kylään! Hyvässä seurassa ne murheet unohtui. Välillä harmittaa ettei välimatkan ja työvuorojen takia ehdi nähdä niin usein.

Siinä oli nyt suurimmat kuulumiset. Instagrammissa voitte seurata mua @sonjakarkki. Sinne laittelen kuvia mm. uusimmista kirppislöydöistä!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Suolaa haavoille

Eilen illalla katsoin taas salkkareita. Niinkuin joka ilta. Ensimmäistä kertaa kyseinen sarja rupesi niin paljon ahdistamaan, että oli pakko lähteä kesken kaiken ulos.
Aiheena tietysti siinä raskaus ja synnytys. "Kyllä kaikki tuska sitten unohtuu, kun saat vauvan rinnalle. Voihan niitä ongelmia tulla, että napanuora on kaulan ympärillä tai vauvalle tulee hapenpuutetta, mutta kaikki menee varmasti hyvin."
Niimpäniin. Kyynelsilmin kävelin sitten Sisun kanssa pimeässä.

Kuva täältä.

Oon jotenkin hirveän väsynyt kaikkiin raskausuutisiin. Viimeksi taas tänään oli yksi otsikoissa. Mä en jaksa onnitella; pari viikkoa sitten piti yksi ultrakuva piilottaa facebookista, ettei se joka päivä hyppää sieltä silmilleni.

En kuitenkaan jaksa pyydellä anteeksi ihmisiltä. On vain vaikea onnitella raskaudesta, tai kommentoida vauvakuvia. En pysty niihin vielä, vaikka se onkin toisen onni ja mistä voisin tietää jos heillä olisikin samanlainen tarina taustalla.
Se vaan on tosiasia, että joskus tulevaisuudessa tuskin pystyn nauttimaan raskaudesta yhtään. Se on pelkoa koko matka, eikä mitään 12-viikon "turvarajaa" enää ole, koska myöhemminkin voi sattua vaikka mitä. Vaikka on luvattu tiivis seuranta ja ultria neljän viikon välein, ei sekään takaa sitä että kaikki menisi hyvin.

Yritän kuitenkin ajatella kaikkea positiivisemmin, kuin tässä kirjoitan. Erään ystävän kanssa mietittiin, että se on sitten kyllä semmoinen tunnemyrsky kun saa sen elävän vauvan joskus rinnalle.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

MAALISKUU

Pelolla oon odottanut tätä kuukautta. 
18.päivä pitäisi olla työmaalla. Tai olenkin, oon sen päättänyt että sinne menen vaikka mikä olisi. Tietysti mua nyt jo ahdistaa; oon jo mielessäni kuvitellut miten mua katsotaan, miten niitä onnitteluja tulee ihmisiltä jotka ei tiedä tästä ja miten romahdan johonkin nurkkaan.
Kuitenkin luulen, että ensimmäiset päivät on ne pahimmat. 

Vaikka raskaus päättyikin suurimpaan suruun, kohtukuolemaan, oon onnellinen ja kiitollinen siitä että oon saanut pitää "äitiysloman". Eihän tämä mitään herkkua ole ollut, en ole kuluttanut aikaa missää baareissa tai matkoilla. On täällä silti ollut niitä hyviäkin päiviä, kun on oikeasti tuntunut siltä että kyllä tästä selvitään.


Nyt oon huomannut, että joskus iltaisin on vaikea saada unta. Ja silloin kun uni ei tuu, ajatukset ihan huomaamatta menevät synnytykseen ja siihen sunnuntai-iltaan jolloin kaikki oli vielä hyvin. En vain voi ymmärtää mitä tapahtui. Tekisin varmaan palveluksen itselleni, jos jo hyväksyisin asian. Kevättä kohti, päivä kerrallaan.

tiistai 24. helmikuuta 2015

KIRPPISLÖYDÖT

Heissan! Taas on aikaa kulunut viime päivityksestä. Viikot vaan menee niin nopeasti.
Eilen oltiin sukulaisten luona suunnittelemassa Eemelille hautakiveä. Nyt on taas yksi asia hoidettu. Ja niin kamalalta kuin kuulostaakin, otettiin kivi niillä maksimi-mitoilla, jotta joskus tulevaisuudessa myös meidät nimet mahtuvat siihen.

Instagram @sonjakarkki

Tänään käytiin Tingi&Tongi kirppiksellä. Ainakin omasta mielestäni se on tällä hetkellä Hyvinkään paras kirppari. Ja pitkän tauon jälkeen löytyikin jotain.
Vanha karttapallo 15€ ja säästöpossu 2€.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Tatuointi

Tänään oli vihdoin kauan odotettu tatuointiaika. Eniten siis jännitti lopputulos ja oon tähän niin tyytyväinen!! Alunperin piti vielä ottaa syntymäaika, mutta tässä ajan kuluessa ajatus siitä rupesi ahdistamaan. Joten se jäi pois. Tatuointi on otettu TÄÄLLÄ.

Nyt Eemeli on aina mukana.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

TULPPAANIT

Sain eilen tulppaaneita ja uutta popcorn-suklaata. Kiitos ystävälle, kun uskalsit tulla kylään. Yhdessä vaiheessa ajattelin, että kukaan ei uskalla nähdä mua. Vaikka oonhan jo muitakin ystäviä nähnyt. Ehkä eniten juuri mietin mitä ihmiset miettii Eemelin kuvista, niitä kun on pari olohuoneessa esillä. Tiedän ettei tarvisi tuollaista miettiä, mutta aina mietin liikaa mitä muut ajattelee.
Vietiin pari tulppaania eilen illalla Eemelin haudalle.


Odotan vieläkin niitä ruumiinavauksen papereita. Ei oo näkynyt ei.
Kohta soitan sinne sairaalaan, että mikä ihme voi kestää näin kauan. Haluaisin kuitenkin jo päästä lukemaan ne läpi. Vaikka tiedän ettei se mitään mukavaa luettavaa ole. Eikä ne paperit mitään muuta, Eemelin kuolema jää jokatapauksessa mysteeriksi.

Ensi viikolla mulla on vihdoin tatuointiaika. Sitä odotan tosi paljon ja vähän se lopputulos jo jännittää. Kipu ei niinkään, kun tiedän mitä se on, kolme tatuointia löytyy jo ennestään.
Viiden viikon päästä menen takaisin töihin. Mitäköhän siitäkin tulee, kaikki vaan tuijottaa. Ehkä se ensimmäinen päivä on pahin, mutta en siitä vielä murehdi enempää. 

maanantai 9. helmikuuta 2015

3KK SITTEN

Tänään, näihin kellonaikoihin tulee kuluneeksi 3kk siitä, kun oltiin sairaalassa ja saimme kuulla ettei pienen sydän enää syki.
Sillä hetkellä meidän maailma romahti.

En hirveästi muista siitä maanantaista mitään, tai siitä tiistaista. Jotkin tapahtumat ovat vielä jonkinlaisen verhon takana piilossa. Muistan kyllä kun ajettiin Maten kanssa sairaalaan ja ajattelin vain, että ei vauva voi olla kuollut. Ei voi. Mutta niin vain oli.
Päivittäin mietin sitä päivää ja niitä hetkiä sairaalassa. Miten joku antoi mulle nenäliinaa ja miten joku silitti mun kättä. Kun musta otettiin verta ja se hoitaja rikkoi hiljaisuuden sanomalla "pitääpäs kellon viisarit kovaa ääntä". Ihan sama joku h******n kello, ei mulla ollut voimia vastata siihen mitään, tuijotin vain tyhjyyteen, tyhjään huoneen nurkkaan. Se oli turvallista, sieltä ei kukaan katsonut takaisin.
Sitten kun piti soittaa läheisille, ettei tule mitään vauvaa. Lisäksi kuulin, että mulle oltiin järjestämässä vauvakutsuja, jäin niistäkin paitsi. 


Se maanantai oli myös tuskaa kotona. Sisu meni hoitoon, ei me pystytty huolehtimaan koirasta. Pelkäsin että kuolen itsekin, kun sisälläni oli kuollut vauva. En uskaltanut nukkua. 
Ja kaikkihan tietää miten se tiistai sitten meni. Tarinan voit lukea TÄSTÄ.

Sitten kun päästiin kotiin, alkoi tulla kukkalähetyksiä ja surukortteja. Joka päivä posti toi jonkin kirjekuoren, mistä heti tiesi mitä se piti sisällään. Pelkkä yhden lauseen lukeminen sai mut romahtamaan. Nyt olen nekin lukenut uudelleen läpi.
Lisäksi joka päivä hain netistä tietoa kohtukuolemista. 

Oon huomannut että suru on nyt muuttanut muotoaan. En ole itkenyt vähään aikaan. Eemelin kuvia pystyn katsomaan itkemättä. Vaikka sitten toisaalta haudalla käydessä en vielä ymmärräkään, että kenen haudalla ollaan. Ja toisaalta jokin pieni juttu saa mut taas tajuamaan mitä tapahtui. Yksikin aamu kun seisoin liikennevaloissa, edestäni meni ruumisauto. Mietin vain, että noin Eemeli matkusti tuhkattavaksi. 

Vielä jonain päivänä pystyn puhumaan ääneen Eemelistä, sanomaan siis Eemelin nimen ääneen. 
"Jonain päivänä suru on kevyempi kantaa".

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

NÄKKILEIPÄÄ

Jostain tuli hirveä hinku tehdä näkkileipää.
Ensin kokeilin spelttinäkkileipää, mutta se oli aika mautonta. En jaksanut sitten enempää siihen tuhlata aikaa, vaan kokeilin jotain ihan toista.
Nimittäin siemennäkkileipää. Ja tulikin ihan tajuttoman hyvää!


SIEMENNÄKKILEIPÄ

3 kananmunaa
1 dl seesaminsiemeniä
2 dl auringonkukansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
3/4 tl suolaa
2 rkl perunajauhoja

Sekoita ainekset keskenään.
Vuoraa pelti leivinpaperilla ja levitä seos pellille. Tästä tulee pellillinen, joten levitä ihan reunaan asti.
Paista +175 asteisessa uunissa noin 25min.
Leikkaa heti paloiksi.

Vaihtelua saat kokeilemalla eri siemeniä!


P.S. Mua voi nyt myös seurata instagramissa @sonjakarkki.

perjantai 30. tammikuuta 2015

AJATUKSIA

Kun Eemeli syntyi, odotettu onnen tunne vaihtui suruksi. Häpesin jollain tapaa itseäni, että se kaikki suru tuli myös läheisille. Etten pystynyt pitämään Eemeliä hengissä, miten huono äiti olinkaan. Silloin oli niin helppo syyttää kaikesta itseään. Nyt olen ajatellut asioita toisin, enhän olisi pystynyt tekemään mitään toisin. Jälkitarkastus ja tulosten kuuleminen antoi mulle jonkinlaisen rauhan. Enkä nyt enään syytä itseäni.
Mun on ollut helpompi kirjoittaa asioista, kun puhua näistä ääneen. Siksi nämäkin tunteet tulevat varmaan yllätyksenä joillekin. Mietin pitkään kirjotanko näistä julkisesti, mutta nyt annan mennä.

Lisäksi kaikenlaiset vauvauutiset saa mut surulliseksi tai alakuloiseksi. Melkein joka päivä (ainakin siltä se tuntuu) uutisoidaan Pimiän mahasta, Räikkösen vauvasta, kaksosista Monacossa, ja taas joku viidakon tähtönen on raskaana. 
En pysty vielä iloitsemaan toisten puolesta, anteeksi vain kaikki. Aidosti iloinen olen ollut, kun kuulen samanlaisen tarinan kuin itsellä ja että heille on nyt tulossa vauva/syntynyt vauva. Tiedän mitä he ovat käyneet läpi ja siksi osaan niistä iloita.


19.11.2014. Eemeli viimeistä kertaa sylissäni.
En tule tänne julkaisemaan kuvaa Eemelistä, en ikinä. Tämähän oli heti mulle selvä asia, olisin kyllä toiminut samoin jos Eemeli olisikin täällä. En häpeä tapahtunutta, mutta ne kuvat jäävät vain meille. Eemelin kuvia on meillä kotona esillä, joten jos joku tulee kylään, niin ainakin nyt tietää, ettei tule "yllätyksenä". 
Kuva puhukoot puolestaan.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Kohtukuolema - Miksi?

Siinä kaksi sanaa, jotka pyörivät päässäni.
Kohtukuolema ja miksi?

Eilen kun hain kirjastosta kirjoja, ajattelin että saisin uusia näkökulmia. Mutta ei se niin mennytkään. Jäi aika tyhjä olo niistä, vaikka joitain samoja ajatuksia löysin. Kirjat eivät suoranaisesti kertoneet kohtukuolemista, paitsi kirjassa; Pikkuveljet eivät ole perhosia, jossa on kaksosraskaus ja toinen menehtyy raskausviikolla 23.

Ihmettelenkin suuresti, miksi näistä ei kirjoteta enemmän?
Tiedän nyt vain tasan yhden kirjan, joka käsittelee asiaa.
Pitääköhän tässä itse kirjoittaa kirja...


Vuosittain noin 200 perhettä kohtaa kohtukuoleman. Se tekee 0,3% (kohtukuolema.fi).
Meitä on kuitenkin aika paljon, miksi tästä ei puhuta? 
Kun me oltiin siellä jälkitarkastuksessa, niin saimme tietää että Hyvinkään sairaalassa viime vuonna loppuraskauden kohtukuolemia oli kaksi. 2, KAKSI! Ja me oltiin se toinen. 

Oon tosi kiitollinen, että oon saanut sähköpostia saman kokeneilta. On ollut tosi hyvä vaihtaa ajatuksia ja etenkin se, ettei olla yksin tämän kanssa.

Kuitenkin olen tajunnut, että tämän kanssa pitää elää hyvinkin se 60 vuotta.
Emme saa koskaan tietää mitä luonteenpiirteitä Eemeli olisi perinyt toiselta, me ei koskaan nähty Eemelin silmiä, me ei nähdä Eemelin kasvavan. Se kaikki otettiin meiltä pois ja ilmaan jäi roikkumaan vain kysymys; miksi?
Ja siihenkään me ei koskaan saada vastausta.

maanantai 26. tammikuuta 2015

Kirjoja

Mulle tuli hirveä tarve lähteä kirjastoon.
Eilen netistä selailin kirjallisuutta, jotka koskivat lapsen menetystä.


Muutamia mielenkiintoisia kirjoja löytyikin ja kävin ne heti lainaamassa.
Ajattelin että on hyvä lukea muitakin tarinoita ja näin ehkä voisin saada uusia näkökulmia tapahtuneeseen.


Eilen lueskelin mietekirjaa ja löysin sieltä muutamia ajatelmia jotka sopi tähän tilanteeseen hyvin.
En kyllä yhtään osannut odottaa, että kohtukuolema sattuu omalle kohdalle. Elämä on niin arvaamaton, mitään ei saa pitää enään itsestäänselvyytenä.
Olen nyt oppinut arvostamaan uudella tavalla elämää, läheisiä. 
Ja nyt tiedän mikä on unelmani, vielä se päivä tulee.

torstai 22. tammikuuta 2015

Terve

Kävin eilen hiihtämässä. Viimeksi olenkin hiihtänyt noin 10 vuotta sitten.
Niin se aika menee, silloin olin peruskoulussa ysillä. Miten hienoa olikaan olla koulun vanhimmat.


Tiistaina heräsin jo neljän aikoihin, eikä uni tullut millään. Mielessä oli tietysti maanantain ruumiinavauksen tulokset ja kysymykset pyöri päässä edelleen, miksimiksimiksi?
Siihen kun ei koskaan saa vastausta.

En ole vieläkään hyväksynyt tapahtunutta, eikä mun mielestä vielä tarviikkaan. Onhan tapahtumista kulunut vasta niin vähän aikaa, eli 2kk vähän yli. Joku nyt varmaan ajattelee, että miksi mä oikein suren kohtuun kuollutta vauvaa, eihän hän ollut edes vielä olemassa.
No kyllä oli! Joka päivä tunsin liikkeet ja kannoin Eemeliä melkein sen 9kk, kyllä siihen asukkiin ehti jo kiintyä.

Olen miettinyt taas kerran tätä blogini tulevaisuutta. Koska tämä kirjoittaminen jonkin verran helpottaa, niin jatkossakin tulen tänne kertomaan kuulumisia ja tuntemuksia. En siis aio perustaa uutta blogia, sitäkin mietin jossain vaiheessa.

Eemelin ensimmäinen nalle vietiin haudalle.
Eilen varasin myös ajan tatuoinnin ottamiseen. Heti sairaalassa oli selvää, että jonkinlainen muistotatuointi tulee. Jollain tapaa haluan että Eemeli kulkee mun mukana, vaikka uskon siihen että hän on läsnä muutenkin. 
Se tulee olemaan mulle taas tosi tärkeä juttu.