maanantai 29. joulukuuta 2014

Päivät

Joulu ohitse, vihdoin. Ei ollut yhtään fiilistä.
Aattona kävimme vauvan haudalla, lunta satoi. En itkenyt.
Tänään katselin hautajaiskuvia ja tuli taas paha olo.


Miten elämä voi olla näin epäreilu?

tiistai 23. joulukuuta 2014

Tyhjä joulu

Tästä joulusta tuli tyhjä ja musta. Keväällä kun testissä näkyi kaksi viivaa, ajattelin; me saadaan maailman paras joululahja. Sitten asiat muuttuivat yhdessä yössä.

En ole koristellut kotia yhtään. Ehdin laittamaan ennen tätä kriisiä kuitenkin jouluverhot, muutamat valot ja pari tonttua. En ole jaksanut edes jouluvaloja laittaa päälle. Ei vaan kiinnosta. 
Ehdin ostamaan yhden lahjan, muita en sitten ole ostanutkaan. Tänä vuonna meille ei tule joulukuusta. En ole kuunnellut joululauluja. En ole leiponut mitään.

Joulu 2013.
Haluan kuitenkin toivottaa kaikille blogini lukijoille rauhallista joulua 
Lämmöllä ja kyynelsilmin luen teidän kommentteja, kiitos kaikista sanoista!

Huomenna käydään toivottamassa lämmintä joulua Eemelille 

lauantai 20. joulukuuta 2014

Rakas

Meidän pieni enkelipoikamme, Eemeli Sakari, on nyt saatettu haudan lepoon.
Päivä oli raskas. Pieni sininen uurna kappelin edessä. Pastorikin itki.


Kun kanttori alkoi soittamaan sekä laulamaan tätä kappaletta, alkoi aurinko paistamaan kappelin eteen, sinisen uurnan lähelle.
En unohda näitä hetkiä koskaan, on niin ikävä.
♥ Eemeliä aina rakastaen 

perjantai 19. joulukuuta 2014

Huominen

Huomenna on se kamala päivä, kun jätämme hyvästit meidän vauvalle.
Ahdistaa ja oikeasti pelottaa miten ihmeessä selviän huomisesta. Onneksi Matte on mun vierellä. Ja tietysti muutkin läheiset.
Pitäisi kirjottaa jokin suruvärssykin minkä aion lukea haudalla. Tai siis otan netistä valmiin, jotenkin en osaa itse kirjoittaa mitään. Ajatukset on solmussa.


Tein alkuviikosta kuolinilmoituksen hesariin. Se tulee huomisen lehteen.
En taida avata lehteä ainakaan aamusta, ehkä illalla.

"Vain hetken sinut tuntea vatsassani sain
en enempää, sen hetken vain.
Täällä äidillä ja isällä sinua kova ikävä on,
meidän surumme rauhaton, lohduton.
Mutta luona Jumalan, taivaassa siellä
saat katsella äitiä ja isää elämän tiellä.
Sinut vielä syliini sulkea saan
ja siinä pitää ainiaan.
Siis odota rakkahin äitiä, isää siellä
me kohtaamme vielä taivahan tiellä."

torstai 18. joulukuuta 2014

Aallon pohjalla

Eilen oli taas ihan hyvä päivä, olin jo 6:30 salilla. Kivahan siellä on liikkua rauhassa, olla musiikit korvilla. Päivä vaihtui kuitenkin nopeasti huonoksi, kun posti tuli.
Päällimäisenä joulukortti (Maten ystävältä joka ei tiedä tapahtuneesta) ja tietysti juuri niin päin, että näin heti meidän nimet.
Kortin osoitekenttään oli kirjoitettu meidän nimet ja perään vauva.
Tietysti heti mulle tuli itku ja tuli hirveä tärinä. Siinä soitin Matelle itku kurkussa, kädet täristen ja selitin mitä siinä kortissa luki. Teki mieli repiä kortti niin pieniksi palasiksi kuin mahdollista. Tuntui taas, etten ikinä tule selviämään vauvan kuolemasta.

Tältäkin olisin varmaan välttynyt, jos kaikki ystävät olisivat tietoisia tapahtuneesta. Mietinkin tosissani kirjoittavani jotain Faceen, mutta sitten mietin onko se kuitenkaan oikea tapa? No nythän eletään tämmöistä aikaa, että lähes kaikki ilmoitetaan netin kautta joten...
En kuitenkaan kirjoittanut mitään.
Sitten jos ystävät tietäisivät, niin välttyisin kysymyksiltä; joko vauva on syntynyt, milloin se laskettu aika olikaan. Koska olen ihan varma, että jossain vaiheessa näitäkin tulee.



Tänään kävin työpaikalla hakemassa joululahjan. Ajattelin että kestän kyllä.
No itkuksihan sielläkin meni ja lähdinkin sieltä pian pois. 
Onneksi töihinpaluuta ei tarvitse vielä miettiä, nyt ainakin tuntuu siltä että kaikki oma aika on hyväksi.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Tänään

Se päivä olisi ollut. Nimittäin laskettu aika.
Etukäteen pelkäsin tätä päivää, mutta oikeastaan tämä ei aiheuttanut mitään tuntemuksia.
Tietysti olen edelleen vihainen ja surullinen koko tapahtuneesta. Edelleen koen toisinaan syyllisyyttä. Toisinaan mietin millainen meidän vauva olisi ollut.
Päivittäin katson vauvan valokuvia ja huomaan että hänellä tosiaan on ihan minun suu.


Eilen oli ihan hyvä päivä. Aamusta olin jo salilla. Oli pakko hommata salikortti, etten jää tänne neljän seinän sisälle miettimään asioita. Salilla jotenkin kaikki unohtui.
Kävin myös ystävän kanssa kahvilla.


Lauantaina meillä on edessä pahin päivä. 
Yritän kerätä jostain voimia, mutta ajatuskin uurnan laskusta ja siitä, että meidän pitää lapioida paikka umpeen...ahdistaa.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Surusta

Ensiksi; lämmin kiitos kaikille jotka ovat jaksaneet kommentoida ja ovat ottaneet osaa suruun. En ole erikseen jaksanut jokaista kiitellä, vaan ajattelin nyt yleisesti kiittää.
On ollut ihana huomata, miten moni on tänne blogin puolelle eksynyt ja sitten vielä olette kirjoittaneetkin jotain. Se lämmittää, vaikka aina kyynelsilmin niitä luenkin.

Eilen pakkasin vihaisena vauvanvaatteita pahvilaatikoihin. Sen jälkeen tuli taas romahdus ja itku tuli, onneksi Matte tuli silloin töistä. Vielä jäi jotain tavaroita kaappiin...
Kävin myös kaupoilla etsimässä vaatteet hautajaisiin ja onneksi ne on nyt ostettu.


Tämä suru on nyt sellaista aaltoliikettä. Eilen tosiaan kun menin niitä vaatteita etsimään, niin myyjä tuli auttamaan ja kerroin että etsin hautajaisiin vaatteita. Joistakin asioista pystyy jo puhumaan, mutta kyllä se itkukin sitten tulee.
Puhun vieläkin vauvasta, vaikka nimikin on. En vain pysty puhumaan nimellä. Ehkä hautajaisissa, tai sitten vasta myöhemmin, kun suru muuttuu...

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

tiistai 9. joulukuuta 2014

Toive

Toivoisin, että ystävät uskaltaisivat ottaa yhteyttä ja kysellä kuulumisia. Tai pyytäisivät kahville, leffaan...
On ollut surullista huomata, miten monelta ei ole tullut mitään viestiä tai yhtäkään sanaa kuultuaan tästä kohtukuolemasta. Toisaalta moni ei vielä tiedä tapahtuneesta. Tähän on tietysti vaikea reagoida ja löytää sanoja. 
Mietinkin jo kertovani tästä ihan Facebookissa, koska olenhan tännekin kertonut. Mutta ei vielä.


Tänään soitti lehtimyyjä. Kyseli että; mitenkäs sulla Sonja on lähtenyt syksy käyntiin?
Meinasin jo vastata; mitäs tässä, synnytin just kolme viikkoa sitten kuolleen vauvan....
En tilannut lehteä.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Asioita

Näinä muutamina päivinä on taas tapahtunut kaikkea.
Torstaina pastori kävi meillä juttelemassa hautajaisista. Itkuksihan se meni. Tai siis minä itkin ja Matte taas silitteli selkääni. Miten toinen voi olla niin vahva?
Annoimme nimen meidän pojalle. 
Päädyimme pienen pohdinnan jälkeen tuhkaukseen.

Perjantaina kävimme hautuumaalla yhdessä pastorin ja suntion kanssa katsomassa vapaita uurnapaikkoja. Kyselin suntiolta onko tosiaan totta, että meidän pitää lapioida uurnapaikka umpeen? Ja tosiaan kyllä se on, vaikka mainitsi myös että suntiokin voi sen tehdä.
Mistä ihmeestä saan voimia lapioida hiekkaa uurnan päälle, kun tietää että siellä on oman vauvan tuhkat?

Suntio sitten myös kertoi, että samaan paikkaan mahtuu neljä uurnaa. Niin karulta kuin tämä kuulostaakin, meilläkin on nyt sitten hautapaikat valmiina. 
Sain myöhemmin tekstarilla vahvistuksen, että valitsemamme uurnapaikka on nyt meidän.


Huomenna olisi tarkoitus mennä hautaustoimistoon katsomaan uurnia. Täytyy taas varata nenäliinaa mukaan.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukuu

Jos kaikki olisi mennyt hyvin, meillä olisi tässä kuussa oma vauva.
Tuntui hirveän pahalta koko eilisen päivän, miksi näin piti tapahtua?
Syytän yhä edelleen kaikesta itseäni, en kuitenkaan niin paljon kuin pari viikkoa sitten. Joku järjen ääni sanoo, etten olisi pystynyt mitenkään ennakoimaan tapahtumia.


Tällä viikolla pitäisi tehdä päätöksiä hautajaisia varten. Pastori on tulossa torstaina meille kotiin, niin meidän ei tarvitse mennä sairaalaan.
Mietimme tuhkausta, mutta ajatus meidän vauvan polttamisesta sattuu. Mutta miten toisaalta pystyisimme kantamaan pientä arkkua kylmään maahan? Jo nämä ajatukset saa kyyneliin ja tiedän ettei torstaista tule helppo päivä.


Tämä surun ja ikävän määrä on sanoinkuvaamaton.