perjantai 5. kesäkuuta 2015

PÄÄTÖS

Eilen illalla, kauan stressaamani ja pelkäämäni asia tuli päätökseen. Saimme hautakiven pystyyn. En edes ymmärrä, miten alkutalvesta olen itse pystynyt ottamaan selvää hautakiven sallituista mitoista, siis emme käyttäneet tähän hautaustoimiston apuja. Sukulaisilla on kiviyritys, jonka kautta kiven tilasimme. 
Tämä oli sellainen asia minkä halusin itse hoitaa. Vaikka kaikki mahdollinen on nyt tehty, siltikin tätä raskasta taakkaa pitää vielä kantaa. 

Edessä on vielä vuosipäivä, noin puolen vuoden päästä. Niin nopeasti aika vaan menee, vaikka voin yhä tuntea Eemelin käsivarsillani, kun syleilin häntä viimeistä kertaa.


"Ja jos joskus syliin mustan maan
mä sua joudun kantamaan
niin minä sinua vaan."

10 kommenttia:

  1. Kauniin kiven olette valinneet♥ Voimia sinulle♥

    VastaaPoista
  2. Juuri olin tulossa kyselemään miten jakselet kun huomasin tämän uusimman kirjoituksesi. Voimia ja halauksia teille.

    VastaaPoista
  3. Juuri olin tulossa kyselemään miten jakselet kun huomasin tämän uusimman kirjoituksesi. Voimia ja halauksia teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annina ♥
      Viime aikoina ei ole jaksanut tätä blogia päivittää, mutta jospa tämä kesä antaisi voimaa siihenkin :)

      Poista
  4. Niin, on taas yksi sivu kääntyny elämässänne.
    Ihana ja kaunis, rakas Enkelipoika Eemeli on saanut kauniin kiven.
    Aika kuluu, menee omaa vauhtiaan, muistot on ja pysyy. Niin kauniit ja samalla tuskaiset muistot. On niin riipaisevaa lukea kirjoittamasi sanat "... kun syleilin häntä viimeistä kertaa." Kenenkään äidin ja isän ei pitäisi joutua tuollaisia sanoja kirjoittamaan, tuollaista kokemaan.
    Urheasti olette yhdessä menneet eteenpäin. Ihan jokainen päivä toivon teille paljon voimia! Olette rakkaita! <3 Mummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mummille kauniista sanoista ♥

      Poista
  5. Kaunis kivi <3 Minä yhä muistan miltä tuntui pitää rakasta lastani sylissä sen ensimmäisen ja samalla viimeisen kerran, ensi viikolla siitä tulee kuluneeksi kaksi vuotta. Aika on mennyt nopeasti vaikka silloin kun kaikki tapahtui tuntui ettei elämä liiku eteenpäin, mutta ne ensimmäiset kolme kuukautta olivat ehkä ne pahimmat ja sen jälkeen on huomannut että aika liikkuu välillä vähän liiankin nopeaan eteenpäin. Oikein paljon voimia, halauksia ja lämmintä kesää sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura ♥
      Ei niitä hetkiä kyllä koskaan unohda. Täälläkin varmaan ne 3-4kk olivat pahimmat, aika mateli ja se suru oli suurinta. Mutta tässä sitä vain ollaan ja muistot säilyvät aina!
      Voimia myös sinne ♥

      Poista
  6. Minua alkaa aina itkettämään, kun luen blogiasi. Vaikka en voi kokea samaa surua kuin sinä, silti se tuntuu pahalle..joten mietin vaan, mitä surua itse käyt läpi. Voimia teille ja kaikkea hyvää :)

    VastaaPoista