torstai 15. lokakuuta 2015

HUI

Mitä uskalsin tehdäkään? Ostin muutaman vauvanvaatteen, hui. No ihan kirpparilta, mutta kuitenkin. Alkuraskauden vain mietin, etten varmaan uskalla ostaa mitään. Mutta jotenkin sitä haluaa tälle toisellekin jotain ostaa.
Eikä nämä asiat murehtimalla muutu, mutta kyllä silti Eemelin kohtalo on päivittäin mielessä. Ja ei tämä olo varmaan ainakaan helpota, kun viikkoja tulee lisää.


Mahan kyllä jo huomaa, jos oikein tarkkaan katsoo. Työvaatteiden alle saan sen vielä piiloon. 
Töissä olen jaksanut ihan ok, mutta kyllä nuo kaikki nostamiset alkaa tuntumaan selässä. Varmaan iltavuorot saavat kohta jäädä muiden hoidettavaksi, en halua ottaa yhtään mitään riskejä. 

En voi oikein ymmärtää, että ensi kuu on marraskuu. Ja vuosipäivä lähenee kovaa vauhtia. Hui.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

VOINTI

"Miten oot voinut?"
Jos nyt joku sen kysyisi, voisin vastata että hyvin. Vielä en oikein edes huomaa raskautta, vaikka maha tuntuukin jo erilaiselta. Pelot eivät ole vielä vallanneet mieltäni, mutta ne varmaan sitten iskevät kun liikkeet alkavat tuntua. Istukka onkin nyt edessä, joten en tiedä miten sekin vaikuttaa liikkeiden tuntemiseen...


Silloin tällöin olen miettinyt miten jaksan sitten olla töissä, jos yöt kyttään liikkeitä ja aamulla on oltava aikaisin töissä. Miten pitkälle sitä jaksaa? 
Ajattelin nyt kuitenkin mennä tässä päivän ja viikon kerrallaan, enkä ottaa töistä mitään paineita.

Seuraava koitos on rakenneultra. Mutta luulen, että sitä ennen käydään vielä yhdessä ultrassa sairaalassa, vaikka neuvolassakin ultraavat tuossa välissä.

Kaiken surun ja kaameuden jälkeen, mä niin toivon että ensi vuodesta tulisi meidän onnellisin.

tiistai 15. syyskuuta 2015

ANNA MINUN KUULLA SUN ÄÄNESI


Mä niin toivon ja rukoilen, että ensi keväänä saisimme vihdoin kuulla sen vauvan ensimmäisen parkaisun. Saisimme vihdoin sen eläväisen syliimme.
Odotamme siis toista lastamme.

Saas nähdä miten pää pysyy viikkojen ja kuukausien kuluessa mukana, milloin se todellinen paniikki iskee. 
Ultria meillä on nyt takana kaksi, molemmissa kaikki on ollut kunnossa. Siltikin pelko on tuolla takaraivossa päivittäin.
Toivottavasti Eemeli siellä jossain meitä suojelee.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

PITÄISKÖ PÄIVITTÄÄ

Ohoo, onpas viime kirjotuksesta aikaa. Töissä ollut kiireitä ja en ole jaksanut sitten edes avata konetta, tai edes kirjoittaa mitään. Ja tosiaan instagramiin päivittelen aika usein kuvia, sieltä mut löytää @sonjakarkki.


Lomalla käytiin mm. Korkeasaaressa. Siellä olen viimeksi käynyt joskus kun olin ala-asteella. Oli se silti samanlainen mitä muistelin. Kanit oli kivoimpia ja käytiinkin katsomassa niitä kaksi kertaa :D Vähän harmitti, kun mitään kissaeläimiä ei näkynyt, olikohan liian lämmin päivä niille, että olivat vain jossain piilosilla.


Tämän kuvan nappasin joskus kesäkuussa. Näettekö saman kuin minä?
Ihan selvästi enkeli. Istuskelin keittiössä ja katselin ulos ja jotenkin sitten katselin samalla pilviä. Näin heti että se on enkeli. Sain onneksi otettua kuvan, ennenkuin pilvet hajosi.
Onkohan tämä nyt merkki jostain?

perjantai 31. heinäkuuta 2015

KUULUMISIA KUVINA


Kuulumiset tulevat nyt aika pitkälti kuvien muodossa, mutta eikös kuvatkin ole kivoja?

Porvoossa vietimme yhden lauantaina. Eihän siellä koko päivää mennyt, kun pyörimme vain vanhassa kaupungissa. Se on niin ihana kaikkine pienine liikkeineen! 


Ostin elämäni kalleimmat suklaat pienestä suklaapuodista. Arvostan käsityötä ja sitä, että tuotteet tehdään siinä paikan päällä. Oli kyllä tosi hyviä ja tuolla käydään varmasti vielä tänä kesänä uudelleen. Pieni suklaapuoti sijaitsee Porvoon Tuomiokirkon vieressä.


Nyt olen tämän viikon ollut kesälomalla ja Matella loma alkaa vasta tänään. Joten joka päivä olenkin yrittänyt tehdä jotain, vaikka se onkin vähän tylsää yksin. Eikä sitä tule sitten lähdettyä mihinkään pitkälle. Ensi viikko ollaan siis samaan aikaan lomalla ja suunnitelmissa ainakin käydä Korkeasaaressa, Porvoossa, sukulaisilla ja kirppiksillä!

tiistai 7. heinäkuuta 2015

YLI PUOLEN VUODEN SURU

Kuva: Marraskuu 2014.








Äiti, minun täytyy jatkaa.
Joku kutsuu kulkemaan.
Täytyy taittaa taival matkaa,
vaikken tietä tunnekaan.

Siellä missä toisiansa
aallot vievät tansseihin,
siellä, veden loiskinassa,
siellä olen minäkin.

Siellä, missä korkealla
siintää pilvi sulavin,
siellä, sinipilven alla,
siellä olen minäkin.


Avara on taivaan syli.
Tuulen teitä purjehdin.
Pääsky lentää pääsi yli,
siinä olen minäkin.

Älä pelkää. Tulen kyllä.
Tulen kyllä takaisin.
Iltatuulen hyväilyssä:
siinä olen minäkin.
~~~~~~

Nyt elämme jo heinäkuuta. 4 kuukauden kuluttua on marraskuu. Kovaa vauhtia se vuosipäivä lähenee. 

maanantai 22. kesäkuuta 2015

TALVILOMALLA

Ihan totta, olen nyt talvilomalla. Viikko tosiaan on nyt ja sitten on vielä neljä viikkoa kesälomaa, jotka ovat sitten myöhemmin. Mua ei haittaa vaikka sataakin vettä ja lämpötilat on mitä on, saan silti sen lomafiiliksen jostain. 


Instagram seuraajat jo tietävätkin, että kävin tänään hakemassa aikuisten värityskirjan ja värityskynät. Keväällä jo mietin että väritys voisi olla jonkinlaista terapiaa, stressinpoistoa. Olisi varmaan heti pitänyt kokeilla, mutta en silloin tiennyt, että aikuisille on olemassa värityskirjoja. Omat taidot ei tosiaan riitä piirtämään mitään hienoja kuvia, joten uskon että tämä on kiva juttu! Tästä siis kuulin työkaveriltani.


Eilen meidän piti mennä kiertämään kirppareita, kunnes tajuttiin matkalla vasta katsoa, että eihän mikään ole auki! No sitten ajeltiin pieniä sivukyliä. Kyllä se maaseutu ja luonto on nyt kauneimmillaan ja matkalla poimittiin lupiineja Eemelin haudalle. 

On aina ihana ja lämmin huomata, että joku on käynyt haudalla. Nyt oli ilmestynyt myös muitakin kukkia, iso kiitos!

perjantai 5. kesäkuuta 2015

PÄÄTÖS

Eilen illalla, kauan stressaamani ja pelkäämäni asia tuli päätökseen. Saimme hautakiven pystyyn. En edes ymmärrä, miten alkutalvesta olen itse pystynyt ottamaan selvää hautakiven sallituista mitoista, siis emme käyttäneet tähän hautaustoimiston apuja. Sukulaisilla on kiviyritys, jonka kautta kiven tilasimme. 
Tämä oli sellainen asia minkä halusin itse hoitaa. Vaikka kaikki mahdollinen on nyt tehty, siltikin tätä raskasta taakkaa pitää vielä kantaa. 

Edessä on vielä vuosipäivä, noin puolen vuoden päästä. Niin nopeasti aika vaan menee, vaikka voin yhä tuntea Eemelin käsivarsillani, kun syleilin häntä viimeistä kertaa.


"Ja jos joskus syliin mustan maan
mä sua joudun kantamaan
niin minä sinua vaan."

tiistai 19. toukokuuta 2015

PÄIVÄT

Ne vaan menee. Olenkin sanonut saman jo muutamia kertoja... Töissä on kiire ja joka päivä on tullut ylitöitä. 
Äitienpäiväkin onneksi meni jo, Matte oli ostanut lahjankin ja itkua se oli aamulla, sekä illalla. Vähän ristiriitaista, kun jaloissa ei pyöri ketään ja silti mulle sanottiin "hyvää äitienpäivää". Käytiin myös haudalla ja kun sieltä lähdettiin, niin radiosta alkoi soimaan Elastisen Eteen ja Ylös-biisi. Se oli aika jännä tilanne ja yksi ystävä sanoikin sitten, että ehkä Eemeli oli siinä hetkessä läsnä ja halusi viestittää jotain. En nyt sanatarkkaan muista sanoiko hän noin, mutta ainakin sinnepäin.

"Katse eteen ja suupielet ylöspäin
teen vastoinkäymisistä voimaa
katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan"


Kirppiksillä ollaan käyty ja löysin pomona-kulhon 12€:lla. Kantta siinä ei ollutkaan, mutta eipä haittaa. Lisäksi löysin taas ihania lastenkirjoja.

Ehkä tämä blogi tästä pian taas herää henkiin, jospa tuleva kesä antaisi mulle lisää voimaa.
Instagramissa voitte mua seurata @sonjakarkki. 

torstai 7. toukokuuta 2015

ÄITIENPÄIVÄ

Tuleva äitienpäivä on jo alkanut ahdistamaan. Menee mihin tahansa, niin törmää teksteihin; "onnittele äitiä, äitienpäivä lähestyy, muista äitiäsi". Sitä on nyt jokapuolella, ihmiset tilaavat kakkuja, ostelevat kukkia ja lahjoja, valmistautuvat ihanaan päivään. 
Noinhan se olisi ehkä meilläkin mennyt. Mutta. 
Tämä ensimmäinen äitienpäiväni tulee olemaan täysin erilainen. Suru ja ikävä nousevat taas pintaan.

Kuva: Pinterest.

Tällä viikolla olen myös kohdannut töissä taas kysymykset; "säkö palasit äitiyslomalta, kumpi tuli?". Nyt olen jo jotain pystynyt vastaamaan, mutta kyllä se silti nosti kyyneleet silmiin. Välillä mun tekisi vain mieli kulkea pussi päässä, että voisin vältellä noita kysymyksiä. 

Kyllä tämä suru on edelleen sitä aaltoilua. Välillä tuntuu, että kyllä tästä selviää, mutta sitten on näitä päiviä/viikkoja, kun kaikki vyöryy päälle. Ja lapsen kuolemasta tuskin ikinä selviää, vaan sen kanssa oppii elämään.

tiistai 28. huhtikuuta 2015

AIKA

Siis mihin tämä aika oikein kuluu? Näköjään kirjoitustahti on mennyt siihen 1 kirjoitus/viikko. Jotenkin en ole vain jaksanut. 

Viikko sitten tiistaina posti toi ruumiinavauspaperit, sekä potilaskertomuksen kotiin. Jälkitarkastuksessa tammikuussa sanottiin, että tulevat parin viikon sisään, mutta ehkä oli parempi että se meni näinkin pitkälle. Aika karua luettavaa ne paperit olivat. Elimien painot ja kaikki oli kuvattu tarkasti paperille. Ehkä eniten kuitenkin järkytti lukea potilaskertomus.

Miten me ollaan tultu päivystykseen, kun vauvan liikkeitä ei ole tuntunut ja kuinka kätilö on yrittänyt löytää sydänääniä, tuloksetta. Miten on ultrattu ja todettu että vauva ei liiku, sydän ei syki, eikä napavirtauksia todeta. Miten me oltiin luonnollisesti järkyttyneitä.
Ja kuinka 23:56 synnytin ongelmitta elottoman poikalapsen.

Kun papereita luki ja luki uudelleen, todella mietin onko tämä kaikki todella tapahtunut meille. Sitä on elänyt aikamoisessa sumussa ja esimerkiksi en muista joulusta tai uudesta vuodesta yhtään mitään. Ja ymmärrän täysin, miksi Matte ei halua lukea papereita ollenkaan. Ei ne mullekaan tuonut mitään mielenrauhaa, koska Eemeli ei tule takaisin. Mutta ehkä lukemalla nuo, olen ymmärtänyt tätä tilannetta enemmän ja enemmän, vaikka aikamoisen ahdistuksen ne sai aikaiseksi.


Ensi viikolla kaikesta tulee kuluneeksi jo puoli vuotta! En voi uskoa sitäkään. 
Ja mikä pahinta, samalle viikolle osuu äitienpäivä. En tiedä miten siihenkään reagoida, tai jos joku mulle toivottaa hyvää äitienpäivää.
Hautakivikin on tekeillä ja siihenkään ei varmasti mene enää kauan aikaa, että sen saa sinne paikoilleen. Sitten on kaikki tehty. 

lauantai 18. huhtikuuta 2015

KIRPPISLÖYDÖT

Ensimmäinen vapaa viikonloppu töidenpaluun jälkeen. Voin kyllä sanoa, että vähän väsytti. Nukuin sellaiset 11 tuntia, voi tosin myös johtua ihan eilisestä. Oli pitkä päivä, heräsin siinä 3:30 ja olin kotona vasta 19:30. Tuli käytyä Orimattilassa ystävän kanssa syömässä ja vielä lapsuudenkodissa pyörähtämässä! 


Tänään käytiin sitten taas kirpparilla. Aina sieltä Tingi&Tongi kirppikseltä jotain lähtee mukaan. Isompi Riihimäen tölkki löytyi lapsuudenkodistani. Pieni keittiötölkki löytyi Orimattilan kirpputorilta 4€. Muut ovat Tingi&Tongi kirppikseltä; vihreä lasikulho 6€, Mössö-kirja 1€ ja leijona-kirja 0,50€. Tunnistaako kukaan muuten tuota vihreää lasikulhoa?


Tämäkin säästöpossu löytyi muutamia viikkoja sitten Tingi&Tongi kirppikseltä hintaan 14,50€. 


Ja kun kerta Orimattilassa kävin, niin pitihän sitä käydä Drockilan kynttiläpajassa. Oli kyllä niin ihania kynttilöitä! Muutamat kynttilät ostin, vaikka näin keväällä ei tule niin usein niitä poltettua. 

maanantai 13. huhtikuuta 2015

"ONKO SULLA LAPSIA?"

Kysymys, jota olen pelännyt ja jota tulen varmasti jatkossakin pelkäämään. Työharjottelija, joka on meillä ollut parisen viikkoa kysyi sitten tämän. Osasin kyllä sitä jotenkin odottaa. Menin ihan lukkoon ja sopersin vain jotain että "nyt ei puhuta siitä/ei ole hyvä aihe". Sain pitkän katseen ja sanat "oooookeii". 
Mulla tuli hirveä kylmä hiki ja rupes kädet tärisemään. Sen jälkeen olikin sitten hiljaista.

Mitä mun pitäisi tuohon kysymykseen vastata?
Onhan mulla lapsi, taivaassa, kuollut, poissa. En jotenkaan vain jaksanut ruveta kertomaan, etenkään ihmiselle jota en vielä tunne. Silti samalla sekunnilla mua kadutti, etten halunnut kertoa. Olisinhan voinut vain sanoa, että on yksi lapsi. Mutta yksi kysymys olisi varmasti johtanut myös toiseen. 

Yksi viaton kysymys sai kyllä mielen ihan pohjalle.