sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pätkis-mokkapalat!

Tänään myöhemmin on tulossa vieraita, joten päätin aamulla leipoa jotakin kahvipöytään.
Selailin eilen nettiä ja löysin pätkis-mokkapalojen ohjeen.
Niitähän oli sitten testattava!



Kannattaa pohja kuorruttaa ihan kauttaaltaan. Ja minä tykkään laittaa paljon strösseleitä!



Reunat kannattaa leikata pois veitsellä joka on kasteltu kuumassa vedessä, niin kuorrute pysyy paremmin päällä.


Namnam!!

Ja tässä vielä ohje! Oli kyllä todella makoisia mokkapaloja.

Pätkis-Mokkapalat (uunipannullinen)

4     kananmunaa
3 dl  sokeria
5 dl  vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhetta
4 tl  leivinjauhetta
2 tl  vaniljasokeria
2 dl  maitoa
200 g voita
4     Pätkis-patukkaa

Kuorrute:

6 dl  tomusokeria
      vahvaa kahvia
2 rkl kaakaojauhetta

Sulata voi ja pätkikset kattilassa. Voit laittaa myös enemmän pätkiksiä oman maun mukaan.
Vaahdota munat ja sokeri.
Sekoita kuivat-aineet keskenään.
Yhdistä kaikki aineet vuorotellen.
Paista 200 asteisessa uunissa n.20min.

Anna pohjan jäähtyä hyvin ja tee kuorrute. Kahvia laitoin itse sen mukaan, että tuli tarpeeksi notkeaa.
Sitten levitä kuorrute hyvin pohjan päälle ja koristele strösseleillä.


Ja sitten herkuttelemaan.

4 kommenttia:

  1. Nam, varmasti hyvää, mie niin pätkiksistä tykkään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ja kun tuo pohja on vähän erilaisempi maultaan kuin normaalisti :)

      Poista
  2. Oi, ihanan paljon strösseleitä!

    Kiitos ohjeesta, pitääkin laittaa korvan taakse. Meillä leivotaan aika usein mokkapaloja pakkaseen vierasvaraksi, pitää kokeilla nyt tätäkin ohjetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mokkapalat onkin tosi nopeita tehdä ja onnistuvat aina :)
      Minäkin laitoin tästä puolet pakastimeen!

      Poista